Koulun aloittaminen on sekä lapselle että vanhemmille aina uutta ja jännittävää. Tämä kirja kertoo ensimmäisestä vuodesta steinerkoulussa sekä oppimisen merkittävistä ensikokemuksista, muun muassa tuttavuuden solmimisesta kirjaimiin ja numeroihin.
Kokenut opettaja kuvailee vanhemmille katsauksissaan koulun elämää ja tärkeitä tapahtumia päiväkirjan tapaan. Vanhempainiltojen keskusteluja ja alustuksia seurataan myös, aiheina mm. rajojen asettaminen lapselle ja suhtautuminen auktoriteettiin sekä lastensairaudet.
Opettajan näkemykset ja vanhempien väliin kiivaskin palaute luovat elävän vuorovaikutustilanteen, jossa steinerkoulun peruspiirteet ja kasvatuksen painopisteet nousevat luontevasti esiin.