,

Kohtalon yhteyksiä, osa 2. Ihmiskunnan historialliseen kehitykseen ja yksilölliseen ihmiselämään liittyviä karmallisia tarkasteluja

24,50 

Rudolf Steiner

302 sivua,

suom. Sirkka Tausta

ISBN 951-8927-99-5

1. p. 2005

Monipuolisen kulttuurivaikuttajan, kasvattajan, filosofin ja henkisen opettajan Rudolf Steinerin laaja esitelmätoiminta huipentui niin sanottuihin karmaesitelmiin, jotka julkaistaan kuusiosaisena sarjana.

Seitsemäntoista esitelmää käsittävässä toisessa osassa Steiner tarkastelee ensin kohtalon voimien vaikutustapaa ihmiskunnan historiallisessa kehityksessä. Hän käsittelee esimerkiksi sellaisten historian hahmojen kuin Marxin ja Engelsin sekä Francis Baconin ja Henrik Ibsenin aikaisempia elämiä. Steiner näyttää, miten historialliset tapahtumat vaikuttavat ihmiseen ja tulevat seuraavassa elämässä sielun virikkeiksi.

Kirjan loppuosan esitelmissä kohtalon ja jälleensyntymisen tapahtumista kerrotaan yksilön elämän kannalta. Steiner kuvaa myös välittömästi kuoleman jälkeen tapahtuvaa menneen elämän läpikäymistä ja siinä toteutuvaa seuraavan elämän karman muodostumista. Käy myös ilmi, miten enkelihierarkioiden olennot työskentelevät ihmisen kohtalossa. Lisäksi Steiner selvittää kiinnostavasti ja valaisevasti suurten luonnonkatastrofien karmallista taustaa ja esittelee kolmen vuorokauden puitteissa tehtävän käytännöllisen karmaharjoituksen.

Kokonaisuutena kuusiosaisen sarjan yli 80 esitelmää luovat ainutlaatuisen näkymän jälleensyntymisen ja kohtalon todellisuuteen eri tasoilla. Jälleensyntymisen ja kohtalon dynamiikan ymmärtämistä nykyaikaan soveltuvalla tavalla voidaan pitää Rudolf Steinerin elämäntyössä keskeisenä.

Shopping Cart
Scroll to Top