Etusivu Takoja 3/2020

Kynttilöitä pimeään

Antroposofisen lääketieteen täyttäessä sata vuotta meillä on tilaisuus saada muutaman lyhyen artikkelin muodossa katsaus antroposofisesti laajennetun lääketieteen ja siihen liittyvän taideterapian nykyhetkestä.

Yhä yleisemmin ymmärretään, että ihmisen terveys on kokonaisuus, johon vaikuttavat monet asiat ravinnosta alkaen ja jota horjuttavat vaikkapa jatkuvan ylikuormittavan stressin muodossa tulevat psyykkiset paineet. Silti länsimainen lääketiede on usein hoitanut sairauksia niiden syitä kyselemättä. Silloin voi olla, että sairautta vain ”kierrätetään” ihmiskunnan kollektiivisen karman piirissä ihmiseltä toiselle, niin kuin norjalainen Are Thoresen on huomauttanut (ks. Takoja 2/2020). Tärkeää on siis kysyä ”Mikä sairastuttaa? Mitä puuttuu tervehtymisen tieltä?”, kuten Philipp Schneider kirjoituksessaan tuo esiin.

Korona-aika on nostanut näkyväksi taiteen mahdollisuudet sisäisen liikkuvuuden kanavana ulkoisten rajoitusten keskellä. ”Taidepandemia”-artikkelissa esitellään neljä kuvataiteen projektia, johon saattoi etänä osallistua meditatiivis-taiteellisesti. Niiden tuloksena syntyi yli 40.000 työtä, jotka ovat stArt-projektin sivuilla nähtävissä. Erik van Mansvelt ja Martin Gull kertovat omia kokemuksiaan osallistujina.

Laura Krook puolestaan kertoo taideterapian merkityksestä muistisairaiden ihmisten elämän rikastuttajana. Koronapandemian aikana taideterapia jouduttiin Hoitokoti Sofiassa keskeyttämään. Tämä terapiaton aika näyttää ikään kuin negatiivikuvana taideterapian merkityksen.

Eeva-Liisa Pesonen avaa hienolla tavalla näkymän suomalaisten ryijyjen ja käspaikkojen kuvamaailmaan. Läntiset ryijyt ja itäiset käspaikat ovat ikkunoita vuosisatojen taakse silloin eläneiden suomalaisten kulttuurin ja uskonnon sisältöihin ja syviin arvoihin. Erityisesti Eeva-Liisa tutkii lintu- ja puu-aihetta näissä käsitöissä.

Suomen kansanhenkeä ja suomalaisten historiaa erään henkiolennon kertomana valottava sarja päättyy laajoihin kuviin suomalaisuuden ja suomalaisen luonnon olemuslaaduista. Puiden miehinen luontolaatu kohtaa järvien feminiinisen elementin tasa-arvoisesti. Pohjoinen valoelementti saa huomiota, samoin suomalaisten luonnonläheisyys, jota olisi edelleen vaalittava. Ihmisten tulisi oppia ikään kuin keskustelemaan kaikkien luonnon olentojen kanssa – eläinten, metsien, aukioiden, jäätiköiden. Pään tiedon olisi laajennuttava tällaiseksi avoimeksi vuorovaikutukseksi.

Mielenkiintoinen on Etschewit-olennon huomautus ilmastonmuutoksesta: ”Ilmastonmuutoksia tai ilmastokatastrofeja on tosin ollut myös menneinä vuosituhansina. Ero nykyiseen on kuitenkin se, että tuolloin ilmastokatastrofeja, kuten esimerkiksi jääkausia, ohjasivat korkeat henkiset olennot, kun taas nykyinen ilmastomuutos on ihmisen hyvin lyhyenä aikana aiheuttama. Korkeat henkiset olennot aikaansaivat tuolloin muutokset, ja he tiesivät, mitä tekivät, nyt ilmastomuutos on ihmisten aikaansaama, ihmisten, jotka eivät ole kyenneet näkemään niin kauas. Ja ilmastonmuutos syntyy nyt enimmäkseen vain egoistisista syistä ihmisten halutessa ansaita rahaa tehden kaikenlaisia muutoksia Maan alueella – hyväksikäyttäen luonnonvaroja ja sortaen tiettyjä kansanosia.”

Tulevasta kulttuurikaudesta, joka Rudolf Steinerin mukaan tulee toteutumaan itäisen Euroopan slaavilaisella alueella, antaa usean henkisen opettajan ja näkijän tietoja vertailevan laajan kattauk­sen hollantilainen Harrie Salman.

Näinä Aleksei Navalnyin myrkyttämisen päivinä kuvat tulevasta tuntuvat positiivisuudessaan ehkä jopa ärsyttäviltä – ja Salman nostaakin kysymyksen tulevan aikakauden ajoituksesta. Rudolf Steinerkin huomauttaa siitä, että myös harhauttavien voimien toiminta kasvaa silloin kun ihmisten ulottuville tulee uusia sielullisia ja henkisiä kykyjä. Salman sanoo lisäksi, että uutta aikakautta ei pidä jäädä vain odottamaan, vaan uudenlaisen sisaruuden ja veljeyden, uskonnollisen vapauden ja henkisen maailman ymmärtämisen eteen on toimittava. Valmistelu on alkanut jo nyt, ja Suomi voi toimia siltana itään.

Pysäyttävä on se Steinerin esittämä kuva, että tulevaisuudessa jokainen ihmiskohtaaminen on kuin uskonnollinen tapahtuma, sakramentti, ja silloin institutionaalisia uskontoja ei enää tarvita. Alkuna voisi olla se, että alkaisimme ylittää omia rajojamme ’antroposofeina’, ’ruusuristiläisinä’, ’deunovilaisina’, tai mihin ikinä olemmekaan identiteettimme ankkuroineet.

Rudolf Steinerin Joulupäivillä 1923–24 antaman Peruskivimeditaation viime numerossa alkanut tarkastelu jatkuu. Sinikka Lukkarila on kirjoittanut huomioita Willem Zeylmans van Emmichovenin teoksesta Der Grundstein (Peruskivi, ei suom.) sekä suomentanut ko. kirjasta Peruskivimeditaation rytmejä käsittelevän otteen. – Suomennos Peruskivimeditaatiosta oli viime numerossa. Sen tutkimisesta ensin kokonaisuutena kannattanee aloittaa.

Timo Pesonen on pitkään tutkinut tšekkiläisen kirjailijan Franz Kafkan (1883–1924) elämää ja teoksia. Tuloksena kiintoisa tarkastelu siitä, miten Kafkan oma elämä ja ihmissuhteet, niiden jotkut haastavat rajakohdat ovat kokeneet muodonmuutoksen sanataiteeksi. Kafka oli edelläkävijöitä siinä, että hän antoi ali- ja/tai ylitajuntansa ilmentää itseään kahlitsematta prosessia rationaalisuuden pakkopaitaan. 

Mielenkiintoisen siirtymän kafkamaisesta absurdin ­kokemisesta – joka näyttää liittyvän siihen, että ei kykene vaikuttamaan omiin lähi-ihmissuhteisiinsa – sata vuotta myöhempään milleniaalien aikaan, jolloin aletaan löytää kykyjä ja keinoja tiedostaa ja toimia läheisissä ihmissuhteissa niin, ettei aiheuta kärsimystä ja vahinkoa toiselle tai itselle, tällaisen mielenkiintoisen siirtymän voi kohdata lukiessaan Topias Aallon artikkelia amerikkalaisesta Teal Swanista.

Ihmissuhdesolmujen syitä valaistessaan Teal Swan tuo itsetietoisuutta sille psyykkiselle alueelle, jossa käsitellään vaikeita lähi- ja parisuhteissa ilmeneviä vääristymiä. Hän lähestyy näitä kysymyksiä avoimesti ja ilmiökeskeisesti, tarkoituksenaan lisätä aitoutta, autenttisuutta alueille, joissa helposti riippuvuuden orjuuttamina petämme itseämme ja joissa vaikeasti tavoitettavat sielulliset sijais- ja roolitoiminnot syrjäyttävät oikean aidon todellisuuskokemuksemme.

Myös tämänkaltainen minätietoisuuden tuominen sielullisuuden alueelle valmistelee tulevaa sofiaanista kulttuuri­aikaa. Ja Topias Aallon jotkut kriittiset huomiot ovat nekin paikallaan.

Mikaelista rohkeutta ja valoa pimenevään vuodenaikaan toivottaen

27.8.2020

Pentti Aaltonen