Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Takoja Etusivu 1/2021

6 joulukuun @ 13:46

Reijo Wilenius (s. 1930) oli Takojan päätoimittajana vuodet 1979–82. Lehden toimituskunnassa hän on ollut Kynnyksen alusta asti, vuodesta 1973 vuoteen 1983, mutta on myös sen jälkeen kirjoittanut usein Takojaan.

Reijo Wilenius on toiminut filosofian professorina Jyväskylän yliopistossa ja ollut pitkäaikainen Suomen antroposofisen liiton puheenjohtaja. Hän on nuoresta asti osallistunut aktiivisesti kulttuurikeskusteluun, mm. Kriittisen korkeakoulun puitteissa, jota hän oli perustamassa ja jonka johtokuntaan hän edelleen osallistuu. Hän tekee opetustyötä Snellman-korkeakoulussa ja häneltä ilmestyi vastikään kirja “Miten käy lasten ja nuorten. Keskustelua ja filosofiaa kasvatuksesta”.

– Näyttää siltä, että antroposofisessa aikakauslehtitoiminnassa Suomessa on ollut kaksi erilaista linjaa, jotka ovat vuorotelleet ja välillä kulkeneet myös rinnakkain eteenpäin. Toinen on suuntautunut enemmän ulospäin yleiseen kulttuuriin ja toinen sisäänpäin, jäsenistön ja antroposofiasta kiinnostuneiden piiriin, eräänlaisena syventävänä aineistona.

Suomalaisen antroposofisen lehtitoiminnan alkuvaiheita 1920-luvulla

– Ensimmäinen suomalainen antroposofinen aikakauslehti “Antroposofia – Henkitieteellinen aikakauslehti”, jota julkaisi Suomalaisten Antroposofien Liitto päätoimittajanaan seuran puheenjohtaja, kapellimestari Johannes Leino, edusti tällaista sisäisempää suuntausta. Lehti ilmestyi vuosina 1922–34, ja se oli puhtaasti antroposofinen ja ennen muuta antroposofeille tarkoitettu lehti, joskin siinä oli myös yleisempää aineistoa. Se ilmestyi aluksi kerran kuukaudessa ja sitten joka toinen kuukausi. Se oli arvokas alku!

Kersti Bergrothin toimittama “Sininen kirja” alkoi ilmestyä 1927 kuukausittain. Se ilmestyi kolmen vuoden ajan. Tämä lehti puolestaan seurasi aktiivisesti aikansa kulttuurielämää. Tunnettun kirjailijana Kersti Bergrothilla oli laaja kosketuspinta Suomen silloiseen kulttuuriin. Siniseen kirjaan käännettiin myös kansainvälistä antro­posofista artikkeliaineistoa. Lehdessä oli 64 sivua ja se ilmestyi 10 numeroa vuodessa (ainakin v. 1929). Todella kunnioitettava työ!

– Vuodesta 1930 alkoi sitten ilmestyä Bergrothin toimittama “Päiväkirja”-lehti, joka ilmestyi Sinistä kirja ohuempana ja kuusi kertaa vuodessa. Siinä kirjoittivat monet sen ajan tunnetut kulttuurihenkilöt, kuten professori Erik Ahlman, joka kirjoitti Steinerin Vapauden filosofiasta. Kersti Bergrothin aviomies, tunnettu kirjailija ja kääntäjä Alex Mattson, käsitteli syvällisesti kirjallisuutta. Lehti sisälsi hyvin ajankohtaista tekstiä, myös uusimmista ilmestyneistä teoksista. Bergrothilla oli asiantuntevia kannanottaja aikansa kirjallisuudesta ja osuvia havaintoja kulttuurielämästä, toteaa Reijo Wilenius.

– Tapasin Bergrothin ensimmäisen kerran 20-vuotiaana filosofian opiskelijana syksyllä 1950, kun osallistuin kerran Suomalaisten Antroposofien Liiton yhteen ryhmään, joka kokoontui silloin ylioppilasasuntola Domus Akademican kellarihuoneessa. Tunsin, että halusin liittyä tähän seuraan, kun siellä oli näin avaramielinen henkilö kuin Kersti Bergroth. Tuli tuntuma, että tämä ei ole mikään lahkolaispaikka.

– ”Päiväkirja” päättyi vuonna 1938 – niihin aikoihin oli myös fanaattista vastustusta kulttuurielämässä esiin tullutta antroposofiaa kohtaan. Jos pysyy nurkassa, saa olla rauhassa…

Uusi vaihe 1950-luvulla

Reijo Wileniuksen mukaan uusi vaihe antroposofisessa lehtityössä alkoi sodan jälkeen 1950-luvulla.

Tuomi Elmgren-Heinonen, joka oli hieno kirjailija ja ihminen ja seuran keskeisiä jäseniä, alkoi toimittaa “Katsaus”-nimistä liiton jäsenlehteä, jossa oli suomalaisten kirjoituksia ja käännöstekstejä. Henri Bromsin kanssa, joka oli silloin antroposofisessa toiminnassa mukana, päätimme perustaa antroposofisen kulttuurilehden ja halusimme sille nimeksi ”Katsaus”. Sovimme Tuomin kanssa asiasta, joka ei kehdannut kieltää, ja niin seuran jäsenlehti puolestaan otti sitten nimekseen “Takoja”.

– Katsaus edusti Berghrothin linjaa ehkä vielä jyrkemminkin niin, että siinä oli pääasiassa muiden kuin antroposofien kirjoituksia. Meillä oli Steinerin Vapauden filosofiaa suomentava työryhmä, ja käännöksen tultua valmiiksi 1957 syntyi ajatus kulttuurilehdestä, joka seuraisi tiiviisti kulttuurielämän tapahtumia. Vuonna 1968 Katsaus-lehti lopetti toimintansa ja samalta perustalta syntyi Kriittinen korkeakoulu, jossa myös oli kysymys antroposofien ja ei-antroposofien yhteistyöstä.

Takojan edeltäjä Kynnys syntyy

– 1970-luvun alussa syntyi tarve saada taas ‘antroposofisempi’ julkaisu, ja 1973 syntyi Kynnys, jonka vastaava toimittaja oli Tuomi Elmgren-Heinonen. Hän oli jo pitkään toimittanut seuran Takoja-jäsenlehteä. Ensimmäisessä toimituskunnassa oli Ulla Ahmavaara, Ove Ek ja minä. Kirjoitin ja käänsin tähän lehteen aluksi paljon. 

– 1970-luvun lopussa lehteä haluttiin kehittää enemmän kulttuurilehden suuntaan, siihen oli edellytykset kun Matti Kuusela oli tullut liiton suunnittelusihteeriksi. Hänen kanssaan perustettiin vuonna 1980 Takoja suorana jatkona Kynnys-lehdelle. Edellisenä vuonna minusta oli tullut sen päätoimittaja. Taas nimi siirtyi aikaisemmalta jäsenlehdeltä. Emme ehkä olleet kovin hyviä keksimään uusia nimiä! Nimi Kynnyskin oli hiukan kömpelö, koska se voitiin ymmärtää kynnykseksi antroposofian ja muun kulttuurin välillä, vaikka kysymys oli henkisen maailman kynnyksestä, sanoo Reijo Wilenius.

– Aluksi olin varsin aktiivisesti Takojaa kehittämässä. Sitten Matti Kuusela otti kasvavassa määrin vastuun lehdestä ja kehitti sitä erittäin hyvin eteenpäin. 1970- ja 80-luku olivat muutoinkin vahvan kysynnän aikaa antroposofian kentällä Suomessa. Lehden levikki nousi niin, että se kantoi itsensä taloudellisestikin hyvin.

Reijo Wilenius ”ankarana opettajana” Snellman-korkeakoulussa

Aika astua julkisuuteen

Reijo Wileniuksen mielestä antroposofisen kulttuurilehden olisi aika astua taas enemmän julkisuuteen. Tällainen prosessi on hänen mukaansa parhaillaan käynnissä useiden maiden antroposofisissa kulttuurilehdissä.

– On tosin helppo sanoa, että pitäisi tulla enemmän julkisuuteen, mutta todellisuudessa tämä onnistuu vain, jos mukana on henkilöitä, joilla on laaja kontaktipinta tämän hetken kulttuuriin. Ainakin aikaisemmin se, että sai jonkun kirjoittamaan, edellytti yleensä henkilökohtaista kosketusta ja keskusteluyhteyttä. – Katsaus-lehteä oli kanssani toimittamassa Raimo Antikainen, jolta hyvin menneiden liiketoimiensa ohella jäi runsaasti aikaa kulttuuriin. Hänen luonaan kävi jatkuvasti  kulttuurivaikuttajia, kuten Arvo Salo, Jouko Tyyri tai Pekka Lounela, jotka istuivat Antikaisen kotona kuin sielunhoitajan luona usein tuntikausia. Sillä tavoin syntyi sellainen ihmispiiri, joka kirjoitti Katsaukseen. (Katsaus-lehti syntyi myös uudelleen Kriittisen korkeakoulun piirissä, nykyään nimellä “Kriittinen katsaus”, mutta se sisältää yksinomaan yleisötilaisuuksissa pidettyjä alustuksia.)

– Nyt kun ilmestyy Suomen antroposofisen liiton jäsenlehti “Kirjokansi”, olisi mahdollista sellainen työnjako näiden lehtien kesken, että Takoja suuntautuisi taas voimakkaammin ulospäin. Ulkopuoliselle voi olla aika turhauttavaa se että Takojassa esimerkiksi antroposofien väittelyitä antroposofisista kysymyksistä. Tällaiset keskustelut, joiden kieltä ulkopuolisen on usein vaikea ymmärtää, kuuluvat minun mielestäni Kirjokanteen. Takojassa kaivataan kyllä myös keskustelua, mutta se voisi pikemminkin olla keskustelua ei-antroposofien kanssa, Reijo Wilenius sanoo.

– Minusta Takoja on nyt sinänsä aika hyvässä hahmossa, mutta sen ympärille voisi etsiä enemmän väkeä, jolla on suhteita nykyiseen kulttuuriin. 1990-lukuun verrattuna tuntuu, että nyt eletään taas avarampaa aikaa, ja ulospäin suuntautuminen voisi olla taas paremmin mahdollista. On paljon hyviä tahoja, joiden kanssa voisi olla keskusteluyhteydessä. Mutta lehden ideana täytyisi kuitenkin säilyä se, että siinä on itse koettua ja ajateltua hengentieteellistä aineistoa, jota ei ole muualta saatavissa.

– Keskustelin kerran antroposofisen kulttuurilehden ideasta tanskalaisen Oskar Borgman Hansenin kanssa, joka on filosofi ja antroposofi. Hän oli jyrkästi sitä mieltä, että jos on ulospäin suuntautuva antroposofinen lehti, niin siinä ei saa olla yhtä ainoaa antroposofista käsitettä, jota ei perusteellisesti selvitetä. Minä en ole aivan näin tiukalla kannalla, koska jos esimerkiksi opiskelee yliopistossa jotain uutta tieteenalaa, niin siinä toki selvitetään peruskäsitteet, mutta ei suinkaan joka käsitettä. Paljon on voitava ymmärtää laajemmasta asiayhteydestä lähtien.

Keskusteluyhteys avautuu

– Seuratessani kansainvälistä antroposofista lehdistöä olen voinut huomata sen olevan uudistumassa juuri tähän ulospäin suuntautuvan avoimen vuoropuhelun suuntaan. Samoin olen voinut todeta lukiessani äskettäin steinerpedagogiikan toteutumista 80 maassa käsittelevän “Waldorfpedagogik weltweit” -kirjan, että steinerpedagogiikka on yhä enemmän keskustelussa yleisen koulujärjestelmän kanssa. Se ei saa olla mikään nurkkakuntainen koulu. Uusissa maissa, joissa viime aikoina on perustettu steinerkouluja, Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa, nämä koulut ovat yleensä alusta lähtien olleet hyvässä keskusteluyhteydessä yleiseen koululaitokseen, muihin kasvattajiin, tutkijoihin ja viranomaisiin.

Reijo Wileniuksen mielestä nykyään on helpompi toimia yksilöllisesti antroposofian perustalta kuin aikaisemmin. – Kun aikoinani olen ollut mukana monissa kulttuuritehtävissä, niin moni ajatteli, etten ollut oikea antroposofi… Mutta antroposofinen liike koko ajan menossa yksilöllisyyttä ja avoimuutta suosivampaan suuntaan Ei se muuten tule säilymäänkään elävänä ja kehittyvänä liikkeenä, hän sanoo.

Takojan 30-vuotisjuhlanumero 4/2002, haastattelijana Pentti Aaltonen

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46

Haastattelijana Jan-Erik Mansikka

JEM: Hyvä Reijo Wilenius. Olette samaan aikaan toiminut filosofian professorina akateemisen tiedeyhteisön palveluksessa sekä ollut aktiivisesti antroposofisen ja steinerkasvatuksellisen liikkeen parissa. Olisi mielenkiintoista kuulla jännitteistä jotka ovat syntyneet tästä liitosta, ja mitä se on edellyttänyt että olette voinut sukkuloida näiden yhteisöjen välillä?

RW: No, minä päätin jo varhain, että olen sama henkilö antroposofisessa seurassa ja yliopistossa. En ota eri rooleja. Minun tietä tasoitti se että opettajani Helsingin yliopistossa, filosofian professori Erik Ahlman, oli kiinnostunut Steineristä. Hän oli jo kolmekymmentäluvulla kirjoittanut antroposofiseen aikakausilehteen artikkelin Steinerin vapaudenfilosofiasta. Ja yhdessä inhimillistä tietoa koskevassa artikkelissa hän oli sanonut että on otettava vakavasti mahdollisuus, että on olemassa myös henkistä tai yliaistillista tiedostamista, johon on olemassa meditatiivisia menetelmiä. Viimeisessä teoksessaan ”Ihmisen probleemi” hän joissakin kohdissa viittaa Steineriin, erityisesti kun hän puhuu ihmisen varsinaisesta minästä, ja jonka yhteydessä hän myös pohtii reinkarnaation mahdollisuutta. Ahlmanin mukaan reinkarnaatio voi hyvinkin olla filosofisen argumentoinnin kohde, eikä siten ole pelkästään uskon asia. Hän esittääkin argumentteja sen puolesta.

Reijo Wilenius 80-vuotiaana 2010

Kerran kun olin tentissä Ahlmanin luona hän otti kirjahyllystään kirjan ja antoi sen minulle ja sanoi että ”Tämä voisi kiinnostaa herra Wileniusta”. Se oli Steinerin Philosophie der Freiheit. Tämän jälkeen lähdin Pariisiin jossa minun tyttöystävä, joka opiskeli ranskaa ja englantia, oli siellä talven yli. Siellä oli myös nuori unkarilainen aatelismies joka kovasti oli tyttöystäväni, minun tulevan vaimoni, perään. Ja kun sitten tyttöystäväni, Aijami, lähti käymään Lontoossa niin tämä unkarilainen tuli yhtenä iltana hakemaan minua ulos. Minä luin juuri vapauden filosofiaa ja lähtiessäni ulos se jäi minun kainalooni. Hän vei minut yökerhoon ja osoitti hyvin kauniin mustan tytön hakemaan minua tanssimaan. Mutta minä en voinut lähteä tanssimaan – en voinut jättää baaritiskille professorin kirjaa, professoreita arvostettiin silloin. Ja vasta jälkeenpäin ymmärsin että tämä oli suunnitelma hänen puolelta osoittaa Aijamille miten epäluotettava olin. Ja näin ollen Steinerin ”Vapauden filosofia” pelasti minut! [naurua]

Mutta myöskin seuraava opettajani, professori Georg Henrik von Wright, joka ohjasi työtäni sen jälkeen kun Ahlman oli kuollut, suhtautui hyvin ymmärtäväisesti esimerkiksi siihen, että väitöskirjani aihe oli tullut tutkimuksistani Steinerin ajattelusta. von Wright oli hyvin suvaitsevainen ja meillä syntyi hyvä yhteisymmärrys hänen kanssaan. Minä olin jo aika paljon julkisuudessa antroposofina, varhain tulin Steinerkoulun, nuorena Steinerkoulun opettajaksi ja sitten kolmekymmentäviisivuotiaana antroposofisen seuran puheenjohtajaksi jossa olin sitten kolmekymmentä vuotta. Mutta koskaan kukaan muista professorikollegoista ei kritisoinut tätä.

Ja uskallan sanoa että antroposofinen koulutus, se ajattelun koulutus jonka saa kun syventyy näihin hengentieteellisiin teksteihin, antaa ajattelulle uusia ulottuvuuksia. Se on juuri sitä mitä Steiner kutsui eläväksi ajatteluksi, että pystyy siirtymään näkökulmasta toiseen. Georg Henrik von Wright oikeastaan määritteli  filosofian tehtävän niin, että se opettaa ihmisiä katsomaan ilmiöitä eri näkökannoilta.

Antroposofinen koulutus avaa myöskin uusia näköaloja, minusta sellaisia joita voi myöskin akateemisessa tutkimuksessa käyttää. Esimerkkinä vaikkapa Owen Barfieldin tietoisuuskehitystutkimukset. Itselleni oli keskeinen tutkimuksen aihe että seurasin joidenkin ajatustapojen metamorfoosia, Aristotelesta keskiajan kautta Hegeliin ja nykyaikaan. Minusta yksi antroposofisen koulutuksen vaikutus on juuri se että näkee erilaisten ajatustapojen metamorfooseja paremmin.

No, mutta kyllä minulla on ollut myöskin filosofisia vastustajia. Eräs sellainen, joka nyt on jo kuollut, kirjoitti aikanaan Suomen Akatemialle, kun minä olin siellä humanistisen toimikunnan puheenjohtajana, kirjeen että kun Suomesta tulee sosialistinen niin Wilenius on ensimmäisiä jotka löytävät itsensä joukkohaudasta. Vastustajat saattoivat siis olla aika kiihkeitä. Ne olivat poikkeuksellisesti joskus filosofisia vastustajia mutta yleensä kommunisteja tai kristillislahkolaisia. Että sikäli olen nyt voinut elää tällaisessa jännitteessä.

JEM: Onko mielestäsi suhtautumisella Steinerin ajatuksiin yhteiskunnassa tapahtunut muutoksia elämäsi aikana? Näetkö tässä suhteessa eroja ajan hengessä esimerkiksi viisikymmentäluvulta eteenpäin?

RW: Kyllä eri vuosikymmenet ovat olleet erilaisia ja ilmapiirissä on tapahtunut muutoksia. Viisikymmentäluvulla Steinerpedagogiikka otettiin Suomessa hyvin avoimesti vastaan. Kun vuonna 1955 oli kansainvälinen Steinerpedagogiikan näyttely Helsingissä ja perustettiin ensimmäinen Steinerkoulu, monet katsovat että pedagoginen keskustelu oikeastaan alkoi siitä, kun nähtiin että on vaihtoehtoja yleiselle koululle. Steinerkoulua katsottiin hyvällä myös kouluhallituksessa ja se alkoi saada valtionapua. Samoin 1960-luku vielä oli aika avointa, etsimisen, aikaa. Yliopistossa alettiin puhumaan eri lähestymistavoista, fenomenologiasta ja hermeneutiikasta.

Mutta sitten 1970-luvulla nousi Suomessa, kuten myös muualla länsimaissa, hyvin vahvasti kommunistinen impulssi yliopistomaailmaan. Muistan kun pidin harjoitusseminaaria filosofian laitoksella niin kymmenestä opiskelijasta yhdeksän olivat marxilaisia ja yksi ehkä Frommilainen tai Wittgensteinilainen. Tämä impulssi johti siihen että antroposofiaa alettiin näkemään kummallisena porvarillisena rappeutumisilmiönä. Yllättävää oli kuitenkin että vasemmiston taholla oli samaan aikaan paljon ymmärrystä Steinerpedagogiikkaa kohtaan. Tämä osaltaan vaikutti myös siihen että, vuonna 1977, saatiin aikaan laki Steinerkoulusta, joka oli aivan ainutlaatuinen maailmassa. Eduskunta sääti erikoisen lain Steinerkoulusta jossa oli kaikki puolueet, enemmän tai vähemmän, mukana.

1970 ja -80-luvulla tuli vihreä liike joka suhtautui ymmärtävästi steinerkouluja kohtaan. Oli siinä mukanakin joitain antroposofeja ja Steinerpedagogeja. 1980-luvun lopulla alkoi voimakas kristillislahkolainen vastus antroposofiaa kohtaan Luterilainen kirkko ei virallisesti ollut vastaan vaan antoi esimerkiksi hyvin positiivisen lausunnon kun yllämainittua lakia valmisteltiin eduskunnassa 1977. He katsoivat, että Steinerpedagogiikka edustaa samoja arvoja kuin kirkko. Mutta lahkolaisliike, ja varsinkin helluntailiike, esitti hyvin kiivasta vastusta kun esimerkiksi vuonna 1992 tehtiin eduskunnassa laajempi laki joka teki mahdolliseksi vaihtoehtoiset pedagogiikat Suomessa. Silloin minustakin kirjoitettiin hyvin paljon negatiivista julkisuudessa.

1990-luvulla syntyi myöskin skepsisliike, skientistien yhteenliittymä, joka tietysti jyrkästi torjui antroposofian. Mielestäni 2000-luvun alussa alkoi taas tulla vapautuneempi ilmapiiri jota ilmaisi se että esimerkiksi sosiaalidemokraattinen opetusministeri, Maija Rask, ajoi läpi lakimuutoksen joka teki valtionavun Snellman-korkeakoululle pysyväksi, ja näin ollen pelasti sen taloudellisesti. Sekä sosiaalidemokraatit että porvarit olivat tämän päätöksen takana.

Tuntuu siis tällä hetkellä että on taas avoimempi ilmapiiri. Se näkyy siinäkin että Snellman-korkeakouluun on intressiä. Siihen on vaikuttanut myöskin että tutkimustoiminta on lähtenyt käyntiin. Meidän opiskelijoita on ollut Oslossa, Rudolf Steiner University Collegessä, ja tehneet  siellä tutkimustyötä. Myös yhteistyö Tampereen yliopiston, Hämeenlinnan opettajankoulutuksen, kanssa on alkanut. Heidän opiskelijoitaan on Snellman-korkeakoulussa ja meidän opiskelijoita on siellä suorittamassa maisterintutkintoa. Mutta  se riippuu myös tietysti Steinerpedagogisesta ja antroposofisesta liikkeestä, itsestään, onko se kiinnostunut osallistumaan akateemiseen tutkimiseen.

JEM: Sanoit eräässä haastattelussa että on tehtävä ero sinun ja Steinerin ajatusten välillä. Mitkä ovat yleisesti ottaen ne puolet Steinerin filosofiasta joita olet pystynyt omaksumaan omaan ajatteluusi, tai kehittämään eteenpäin omista lähtökohdista?

RW: No, näitä puolia on ensinnäkin juuri Vapauden filosofia ja Steinerin goetheanismi. Mutta myös hänen ihmiskuva ja kulttuurihistoria sekä myöhemmin hänen kristologiansa ja kosmologiansa. Mutta jotenkin minulle on vähitellen selkeytynyt mitä on olla antroposofi nykyaikana. Se on rinnakkainen sille mitä on olla filosofi. Ei voi olla filosofi jollei lähde filosofisesta traditiosta liikkeelle, ja löytää sieltä jotain mitä haluaa kehittää eteenpäin. On tosin paljon filosofeja jotka vain tutkii menneisyyttä. Minusta kuitenkin aito filosofi kehittää ajatuksia eteenpäin ja suhteuttaa ne ajankohtaisiin ongelmiin.

Ja aivan vastaavasti, minä uskon että tulevaisuudessa antroposofina oleminen ymmärretään näin. Ei niin että samaistuu Steinerin ajatteluun. Voi olla että nuorena helposti tekee sen kyllä. Mutta että saa inspiraatiota Steinerin hengentieteestä omiin ajatuksiin, omaan tutkimiseen, omaan kehittämistyöhön taiteitten alueilla, tai vaikka sosiaalisella tai taloudellisella alueella. Ja silloin antroposofisessa perinteessä on joku kohta joka inspiroi ihmistä. Ei tarvitse niellä kaikkea koska moderni ihminen ei voi pohjata muuhun kuin omaan ajatteluunsa. Hän voi saada impulsseja, virikkeitä muilta ja olla kiitollinen niistä, niin kuin minä olen äärettömän kiitollinen Steinerille. Mutta ihminen ei voi rakentaa elämäänsä kuin sen pohjalta mitä hän itse on ymmärtänyt ja oivaltanut. Voi  olla että se ei ole kovin paljon.

Minusta tuntuu iän mukana että tiedän varmasti oikeastaan aika vähän [naurua]. Nuorena tuntui että tiesin paljon enemmän jotenkin varmasti. Muistan kun tulin väitöstilaisuudesta ulos ja tuli semmoinen tunne että kuka tahansa voi tulla väittämään niin minä kyllä vastaan.

Uskon siis että tulevaisuudessa nähdään että on tietynlainen rinnakkaisuus filosofin ja antroposofin välillä ja toivon että niitä molempia yhdistää selkeä ajattelu. Tämän sanoisin vaan suhteestani antroposofiaan. Se on avoin kysymys mihin tuloksiin ajattelussa päädytään, sen täytyy olla täysin avoin. Ei voi lähteä siitä että vertaa omaa ajattelua siihen onko se ristiriidassa Steinerin kanssa vai  ei.

JEM: Eikö se vaadi aika paljon rohkeutta modernilta ihmiseltä että luottaa omiin ajatuksiin.

RW: Se vaatii rohkeutta. Sekä antropologisessa seurassa että myöskin yliopistossa on hyvin vahvoja traditioita ja professorit näyttää mikä on totta. Koko professorin rooli on minusta vanhentunut ja vähän epärehellinen koska siinä joutuu ikään kuin esiintymään tietävämpänä kuin tosi asiassa on. Sen takia minä en koskaan pystynyt oikein olemaan kunnon professori [naurua].

JEM: Sanoisin että tällainen sokraattinen ideaali ehkä ei ole kovin yleinen tänä päivänä. Mutta sitten toiseen kysymykseen. Olet ollut näkyvästi esillä filosofina? Minkälainen suhde sinulla on luonnontieteisiin?

RW: Hyvin kunnioitettava suhde. Luin aikoinaan Henri Begrsonilta ajatuksen miten tarkoituksenmukaista oli että ensin kehittyi luonnontiede ja vasta sitten alettiin tutkimaan henkistä maailmaa. Luonnontieteen kohde on konkreettisempi ja solidimpi. Siinä tieteellinen ajattelu kehittyy. Minun ymmärtääkseni myöskin Steiner katsoi että luonnontieteellinen ajattelu vasta teki mahdolliseksi että saattoi kehittyä hengentieteellistä ajattelua, jonka kohde on jotenkin vaikeammin lähestyttävä kuin aistimaailma. Olen myös harrastut luonnontieteitä, erikoisesti kasvitiedettä. Se liittyi siihen että olen aina intohimoisesti ollut puutarhan hoitaja meidän kesäpaikalla ja varmaan kuusikymmentä vuotta tehnyt kompostin joka syksy. Olen myös hoitanut metsää ja oppinut, sanoisinko fenomenologisesti, näkemään mitä sen hoito vaatii.

Modernin luonnontieteen ongelma on nähdäkseni lähinnä metodinen, eli siitä että tutkittavat ilmiöt ovat aineellisia tehdään maailmankatsomus. Metodi rehevöityy maailmankatsomukseksi. Päädytään siihen että mitään muuta ei ole olemassakaan kuin fysikaalinen todellisuus jota tutkitaan. Muistaakseni von Wright sanoi aikanaan ”Logiikka, filosofia ja kieli”-kirjassaan että materialisti katsoo että mitään muuta ei voi olla olemassa kuin tämä aineellinen mutta realisti katsoo että muuta voi olla olemassa jos se selvästi minulle ilmenee. Ja kirjassaan ”Explanation and Understanding” hän tutkii tieteellisen ajattelun perinteitä ja näkee selvästi vallitsevan luonnontieteellisen ajattelun lähtökohdat jotka samalla ovat sen rajoituksia, esim. tämä metodinen materialismi. Oikeastaan von Wright vahvisti minun käsitystä että voidaan ajatella vaihtoehtoja luonnontieteelliselle ajattelulle.

JEM: Kun puhutaan goetheanisesta luonto- ja tiedekäsityksestä niin mitä se tarkoittaa sinulle? Millä tavalla Goethen lähestymistapa mielestäsi laajentaa normaalitieteen lähtökohtia?

RW: Tässäkin viittaisin von Wrightin analyysiin kun hän erottaa galileeisen ja aristoteelisen tieteellisen perinteen. Aristoteelinen perinne tulee goetheanisessa luontokäsityksessä esiin, jos tutkii sen pitempää taustaa. Aristoteles katsoi että luonnossa ei ole pelkästään tämä materiaalinen pinta, vaan myöskin olemuksellisuutta joka pyrkii toteutumaan. No, tämä ei ole kaukana Platoninkaan ajattelusta. Toisin sanoen luonnossa on intentionaalisia prosesseja joita Goethe löysi tarkan havainnon kautta, esimerkiksi kasvin kehitysvaiheista tai ihmisen luuston kehityksestä.  Olen viime aikoina lukenut hyvin perusteltuja artikkeleita siitä miten esimerkiksi evoluutiotarkastelussa tarvitaan organismin käsitettä. Tällainen näkökanta ei voi hyväksyä että geenivariaatiot ja luonnollinen valinta voisi selittää kaiken kehityksen luonnossa. Luonnossa on myöskin organismi joka käyttää geeniä ikään kuin välikappaleen itsensä toteuttamisessa.

Tällä hetkellä en ole enää niin kiinnostunut goetheanisesta teoriasta vaan enemmän taipuvainen seuraamaan luonnon tapahtumia. Nyt kun olen eläkkeellä niin voin aika hyvin seurata esimerkiksi vuodenajan muutosprosessia. Tai kesällä kasvien kasvutapahtumia luonnossa ja lintuja. Olen tullut yhä enemmän tämmöiseen välittömän aistimisen fenomenologiaan ja nautin luonnon valtavasta taiteellisesta moninaisuudesta. Minusta luoja on ollut taiteilija. Tai taitelijat ovat olleet työssä kun luonto on syntynyt. Tiedän kyllä mitä Darwinistit tästä sanoo [naurua].

JEM:  Aatehistorian valossa Goethe nähdään usein vitalismin edustajana. Vitalismi näkee elämäntoiminnan taustalla vaikuttavan sielullis-henkisiä elämänvoimia. Millä tavalla, käsityksesi mukaan, goetheanismi ja antroposofia samaistuu tai eroaa vitalismin perinteestä?

RW: Sanoisin että vitalismi on helppo lokero johon Goethe työnnetään vaikkei hänellä ollut sen kanssa minusta tosi asiassa paljon tekemistä. Vitalismi perustuu tiettyyn spekulaatioon tästä elämänvoimasta. Se on sama mitä Steiner sanoo muotovoimaksi tai eteeriseksi voimaksi.  Ja Goethella tämä perustuu empiiriseen havainnointiin. En ole tällä alueella mikään varsinainen tutkija, mutta kun olen tehnyt Steinerin ehdottamia harjoituksia, esimerkiksi syventynyt ensin elolliseen ja sitten elottomaan, niin uskallan sanoa että olen saanut tietyn selvän tuntuman siitä mitä elollinen oikein on niin etten pysty sitä samaistamaan elottomiin prosesseihin. Se on jotain muuta.  Yksi ystäväni, mikrobiologian professori Seppo Vainio Oulun yliopistossa, sanoi että juuri mikrobiologisissa tutkimuksissa tällä hetkellä törmätään siihen että täytyy olla olemassa tämmöinen kokonaistava voima joka vaikuttaa luonnossa näissä pienemmissäkin prosesseissa. Hän käy Snellman-korkeakoulussa myöskin luennoimassa. Ja samoin metsätutkija Erkki Lähde, jolla on omakohtaista tajua myöskin eteerisistä voimista, sanoi ettei luonnontiede pääse eteenpäin jollei se löydä elollisen aluetta, muotovoimien aluetta luonnossa.

JEM: On olemassa ajankohtaisia vastakkainasetteluja joissa vaikuttaa siltä että goetheanismi edustaa eräänlaista välimuotoa. Ajattelen esimerkiksi Yhdysvalloissa suurta osaa saanutta keskustelua kehitysopin ja Intelligent design-teorian välisestä suhteesta.  Voisiko goetheanistinen lähestymistapa jollain tavalla toimia sillanrakentajana materialistisen ja spiritualistisen ihmis- ja luontokäsityksen välillä?

Kyllä, minusta goetheanistinen lähestymistapa voi luoda tällaista siltaa. Viimeaikaisissa tutkimusartikkeleissa joita olen lukenut Goetheanum-lehdessä pyritään osoittamaan että evoluutiossa on ollut laadullisia askeleita. Oikeastaan jo siitä lähtien kun on syntynyt jotain elollisuutta tai sitten tajuntaa, sielullisia prosesseja  ja vielä enemmän kun on syntynyt tämä itsetajuinen olento, ihminen. On ollut laadullisia askeleita joita on hyvin vaikea selittää ilman intentionaalisuutta tai pelkästään geenivariaation ja luonnollisen valinnan välillä. Mutta nämä laadulliset askeleet eivät edellytä mitään design-toimistoa luonnon ulkopuolelta vaan luonnon sisällä itsessään piilee kehitysvirta joka on johtanut tähän hyvin merkilliseen ilmiöön, ihminen. Tässä on minusta hyvä keskustelun aihe goetheanistin ja tavallisen luonnontieteilijän välille.

Ja lisäisin vielä, kun olen lukenut kosmologiaa, että on hyvin vaikeaa uskoa että on satunnaisen kehityksen tulosta se, että on syntynyt tämän maan ympäristö. Että lukuisat fysikaaliset konstantit ovat saaneet juuri ne arvot täällä, jotka tekee elämän ja myöskin kehityksen ihmiseksi mahdolliseksi. Materialistiselta kannalta se edellyttää multiversumteoriaa, että on miljardeja kosmoksia ja silloin joskus asettuu yksi taivaankappale tämmöiseen tilaan. Mutta se on minusta vähän epätodennäköistä ajattelua verrattuna siihen että on ollut kehityksen intentio itsestään luoda tämmöinen tilanne jossa tämä elämä ja inhimillinen luonto on mahdollinen.

Jotkut suuret luonnontieteilijät ovat tulleet juuri tähän ajatukseen niin kuin Einstein että kaikkein käsittämättömintä on se että maailma on käsitettävä. Tai niin kuin hän jossakin kirjeessään sanoo että, että hänellä on se vaikutelma että tämä maailmankaikkeus muodostaa tämmöisen järjellisen kokonaisuuden josta ihmisjärki voi jotain vähäistä ymmärtää. Mutta että se järki ei ole vain ihmispäässä vaan se on myöskin luonnossa. Tämä oli minusta aito aristoteelinen ja goetheaaninen ajatus, tai se on minunkin yksinkertainen oivallus että järki ei ole vain minun päässäni vaan se on myöskin luonnossa.

JEM: Perehtyessäsi erilaisiin aatevirtauksiin, oletko kokenut että on olemassa ajattelutapoja jotka lähestyvät Steinerin ajatuksia mutta eivät viime kädessä tee niitä johtopäätöksiä jotka veisivät samantyyppiseen ontologiaan jota Steiner edustaa?

Mainitsin jo Erik Ahlmanin. Jokin aika sitten keskustelin Simo Knuuttilan kanssa. Hän on Helsingin yliopiston ehkä merkittävin filosofian professori. Knuuttila tutkii ajatustapojen muutoksia. Hän on hyvin maltillinen henkilö mutta on kuitenkin sitä mieltä että nykyinen tieteen ajattelu on vain yksi vaihe, yksi mahdollisuus. Sitä ei pidä absolutisoida niin kuin nykyään usein tehdään. Tieteen ajattelu on yksi vaihe joka tulevaisuudessa voi muuttua tai laajentua. Ja on suhteellisen paljon ihmisiä jotka näkevät että on olemassa vaihtoehtoja nykyiselle tieteelliselle ajattelulle.

Mutta sitten ei pidä väheksyä sitä painetta mikä akateemisessa maailmassa on kaikkea kohtaan mikä on epäkorrektia. Se on vähän niin kuin poliittinen korrektius. On täysin epäkorrektia esittää tiedeyhteisössä semmoista ontologiaa kuin Steinerilla, että on henkisiä olentoja ja niin poispäin. Ja vaikka ulkopuolelta usein nähdään että tiedemaailma on totuuden yhteisö niin siellä on itse asiassa aika ankarat säännöt, niin kuin politiikassakin, mitä voi esittää ettei joudu naurettavaksi. Ihminen tietysti haluaa olla kunnioitettu eikä naurettava ja sen takia olen nähnyt paljon nuoriakin tutkijoita jotka ovat olleet kiinnostuneita Steinerista mutta jossakin vaiheessa ymmärtäneet että aihe on hyvin epävarma heidän uransa kannalta.

JEM: Se on mielenkiintoista. Kun kirjoitin väitöskirjaani Steinerin varhaisesta ajattelusta aloin prosessin aikana myös kiinnostumaan tieteen sosiologiasta. Huomasin miten on erilaisia valta-alueita ja ajatustapoja jotka liikkuvat ajassa ja jossa pyörii paljon rahaa ja muita etuja. Sitten on marginaalisempia alueita joilla on vaikeampi saada äänensä kuuluviin. Vähän niin kuin politiikassa. Olen myös törmännyt käsitteeseen tieteen ”epäpuhtaudesta”, siinä merkityksessä että kiinnitetään huomio valtarakenteisiin ja ”ulkotieteteellisiin” seikkoihin jotka vaikuttavat käsityksiin merkityksellistä ja vähemmän merkityksellisestä tutkimuksesta.

RW: Joo. Se vaatii aika suurta rohkeutta edustaa jotain henkistä ajattelua yliopistomaailmassa. Vaikka minulla meni omasta mielestäni tämä jotenkin aika helposti.

JEM: Kun olet eri yhteyksissä syventynyt Steinerin Vapauden filosofia-teokseen, niin oletko koskaan harkinnut laajempaa filosofista analyysia kyseisestä teoksesta, ikään kuin teoksen tuomista akateemiseen keskusteluun? Onko tällainen analyysi mielestäsi ylipäänsä mahdollinen?

RW: Kyllä sinun väitöskirjakin on osittain semmoista analyysia. Minä olen ottanut askeleita tähän suuntaan esimerkiksi ”Filosofia ja politiikka”-kirjalla joka tutkii aristoteelisten ajatustapojen muuntumista nykyaikaan. Yksi henkilö Norjassa joka on kehittänyt vapaudenfilosofian ajatuksia eteenpäin on Hjalmar Hegge, jonka väitöskirjassa minä olin vastaväittäjänä. Ja sitten myöskin Axel Hugon väitöskirja, jossa hän äärettömän tarkasti, oikeastaan sillä metodilla jota Steiner käyttää ”Vapauden filosofiassa”, seuraa miten inhimillinen katse toimii kun se seuraa ympäristöä.

Minusta ”Vapauden filosofia”, niin kuin Steinerin teokset yleensä, vaativat kehittelyä. Sieltä löytyy kyllä ongelmia jos niitä vain akateemisesti tarkastelee. ”Vapauden filosofian” ymmärtämisessä on kyllä aika korkea kynnys. Sitä ei voi ymmärtää jollei ole tiettyä kokemusta siitä mitä ajattelu on. Ja että ajatus ei ole ainoastaan ihmisessä vaan myöskin maailmassa, josta se voidaan ikään kuin ammentaa. Jollei tätä tajua, jollei ole kokemusta ajattelun luonteesta ja ajatuksen substanssista, niin koko ”Vapauden filosofia” on tavallaan aika triviaali kirja. Nähdään ehkä vaan että liitetään havainto ja ajatus yhteen ja sillä siisti.

Tosin nykyfilosofiassa on aika laaja konsensus syntynyt siitä että eettiset ideat, eettiset periaatteet ovat jotenkin universaalisia. Että ne ei ole vain kulttuurin luomuksia, niin kuin esimerkiksi Edward Westermarck ajatteli. Tämä menee yhteen sen Steinerin vapausidean kanssa että ihminen voi saada intuitioita eettisistä ideoista siihen mikä juuri tähän tilanteeseen sopii ja mikä kuuluu minun elämäntilanteeseen.

Minua on kiinnostanut myöskin mitä vapauden filosofia merkitsee opettajan työlle. Kirjassa Kasvatuksen ehdot sivusin sitä miten opettaja, siitä tilanteesta jonka hän kohtaa aamulla luokassa sekä niistä ideoista joita hänellä on pedagogiikasta, joutuu itse luomaan sen mitä hän konkreettisesti tekee oppilaitten kanssa. Se vaatii eräänlaista moraalista mielikuvitusta. Mikä teko sopii tähän, sitä ei saa mistään valmiista pedagogiikan kirjasta, koska kaikki tilanteet on ainutlaatuisia. Myös Steinerkoulun opettaja, vaikka hän tuntee Steinerin pedagogiikan hyvin, joutuu loppujen lopuksi pohjaamaan omaan intuitioon ja kokemukseen. Se on yksi mielenkiintoinen suunta mihin olen Snellman-korkeakoulussa yrittänyt vapaudenfilosofiaa kehittää.

JEM: Ja sehän on aika lähellä aristoteelista käytännöllistä viisautta, fronesista, josta nähdäkseni keskustellaan nykyään aika paljon kasvatustieteen piirissä. Mutta vielä kuilusta goetheanismin ja normaalitieteen välillä. Millä tavalla osapuolet voisivat lähestyä toisiaan?

RW: Tekee mieli sanoa niin kuin Goethen sadussa että korkeinta on keskustelu. Ihminen ei ilman keskustelua, ainakaan tavallinen ihminen, lähesty totuutta. Aikoinaan Norjassa oli se periaate että Steinerpedagogiikka rajautuu ala-asteeseen koska se on lapsen kehityksen kannalta tärkein vaihe. Mutta ei rakenneta ylä-astetta ja lukioastetta. Kun siellä alkoi olla halua perustaa ylä-aste ja lukioaste ne kutsuivat minut sinne puhumaan. Minun argumentti oli että nykyajan nuoret tarvitsevat Steinerkoulun yläasteella jotta syntyy keskustelua siitä mitä goetheaninen luonnontarkastelu merkitsee ja miten se suhtautuu normaalitieteeseen. En tiedä minkä verran minun esitelmä vaikutti mutta Norjassa perustettiin sitten sekä ylä- ja lukioaste.

Jotenkin tällaiseen keskusteluun täytyy lähteä avoimesti. Se edellyttää kiinnostusta muitten ajatustapoihin ja tuloksiin. Minusta on hyvin paljon opittavaa normaalitieteeltä tai filosofialta. Toisaalta keskustelu voi vaikeutua siitä että antroposofit katsoo, että meillä on totuus ja kunhan vaan kuuntelette meitä niin tulette myöskin osallisiksi totuudesta.

JEM: Tieteellisessä yhteisössä olet varmaan pyrkinyt tuomaan esille holistisia näkökantoja ja esittänyt kritiikkiä skientistisiä näkemyksiä kohtaan. Onko sinulla ollut kriittistä roolia myös antroposofian piirissä? Liittyen ehkä aikaisempaan keskusteluun sokraattisesta ideaalista.

RW: En tiedä onko se vähän leuhkasti sanottu mutta minulla on useasti se tunne että olen yliopistossa edustanut antroposofia-henkistä ajattelua ja taas antroposofisessa seurassa usein edustanut mitä maailmalla ajatellaan [naurua]. Minusta antroposofien tai antroposofisesti suuntautuneiden kannattaa yhä enemmän hankkia myöskin akateeminen koulutus. Olen huomannut että antroposofeilla on tietynlaista pelkoa akateemista koulutusta kohtaan, että totuus on täällä antroposofisessa seurassa eikä muuta tarvita. Mutta jos haluaa että maailma muuttuu niin silloin se voi muuttua vain yhteistyössä muiden kanssa.

JEM: Hyvä Reijo. Vielä viimeinen kysymys. Onko mielestäsi teemoja Steinerkasvatuksen piirissä ja jotka olisi erityisen tärkeitä tuoda yleiseen kasvatuskeskusteluun?

RW: Steinerpedagogiikassa kiinnitetään huomiota fenomenologiseen koulutukseen, jossa opitaan seuraamaan oppilaiden kehitystä ikävaiheesta toiseen – omakohtaisesti eikä vain jonkun kaavan mukaan. On tärkeätä että omakohtaisesti oppii havaitsemaan ja myöskin saa oman kokemukseen pohjautuvan vakaumuksen siitä mitä lapsen kehitysprosessissa tapahtuu. Sanoisin että fenomenologisella lähestymistavalla pääsee lähemmäksi oppilaita, sitä mitä oppilaitten sisällä oikeastaan tapahtuu. Tämä on tärkeää. Ja yleiseen kasvatukselliseen ajatteluun olisi hyvä saada mukaan kehitysajatus jossa nähdään kehitys lapsuudesta aikuisuuteen todellisena metamorfoosina. Olen usein kertonen miten jyrkästi kohtasin tämä ajatuksen kun kävin tapaamassa 80-luvulla akateemikkoa Davidovia, todella hieno pedagogi joka johti Moskovan pedagogista akatemiaa. Hän oli hyvin kiihtynyt ja sanoi että hän on nyt ymmärtänyt miksi ei nykyinen koulu saa aikaa ajattelevia ja itsenäisesti toimivia aikuisia. Aikuiseksi ei tule jollei ensin saa olla lapsi. Jos kasvatuksessa kunnioitetaan lapsuuden voimat, esimerkiksi kertomalla satuja, nämä mielikuvituksen voimat muuntuvat myöhemmin ajattelun voimiksi. Mutta jos liian aikaisin revitään lapsista ajattelun voimia niin silloin ei tule mitään luotua. Hän sanoi että hän marxilaisena ei voinut tietää että tämä löytyy Steinerpedagogiikasta mutta hän oli löytänyt saman ajatuksen Hegeliltä – kehitys kulkee mielikuvaan kautta käsitteen muodostumiseen. Tämä on minusta perustavimpia oivalluksia kasvatustyössä ja hyvin ajankohtainen tänään.

JEM: Sydämellinen kiitos mielenkiintoisesta haastattelusta. Ja kaikkea hyvää tulevaisuudessa.

HaastattelijanaHaastattelu tehty 23.10.2009 Reijo Wileniuksen kotona Helsingissä. Nauhoituksen litterointi: Anna-Christina Niesvaara

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46
Tapahtuma tagia:
, ,

Luonnon ja hengen mukaista elämää

Ravinto on meille fyysisessä maailmassa eläville aivan välttämätöntä (joitakin harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta). Kaikkien etu on, että ruokamme olisi mahdollisimman laadukasta ja terveellistä. Kauppiaiden ja kioskien hyllyiltä löytyy kuitenkin paljonkin tavaraa, joka on kaikkea muuta. On rasvaa tihkuvia pikaruokia, on sokeroituja vesiä. Miksi näin?

Elintarviketeollisuus on osa nykytaloutta. Paras kate saadaan tuotteista, joita voidaan valmistaa teollisena sarjatuotantona edullisista raaka-aineista ja jotka säilyvät pitkään. Mainonta huolehtii siitä, että nämä tuotteet ovat hyvin esillä ja niillä on nuorekas imago.

Luonnon elämänvoimia runsaasti sisältävät kasvi- ja eläinkunnasta saatavat ravintoaineet eivät aina sovellu teolliseen mittakaavaan, tai ne ainakin menettävät alkuvoimastaan jotakin – ehkä jo siinä vaiheessa, kun niitä on jalostettu säilyvyyden ja ulkonäön ehdoilla.

Tarvitaan siis toisenlaista tapaa viljellä ja kasvattaa ihmiselle hyväksi olevaa ruokaa, ja tähän on jo herättykin. Mutta tarvitaan myös sellaista taloudellista ympäristöä, yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä ihmisten kesken, jossa kovan markkinatalouden ehdot eivät määritä kaikkea.

Tämän Demeter–Takoja-yhteisnumeron kirjoituksissa ja haastatteluissa kartoitetaan sekä periaatteellisesti että elämän kokemuksista käsin uudenlaisen maatalouden ja ravintokulttuurin mahdollisuuksia nykymaailmassa.

Askel uuteen voi olla siinäkin, että havahdumme näkemään, kuinka vieraantuneita itse asiassa jo olemme alkutuotannosta ja sen ehdoista – ja siten osittain myös konkreettisesta suhteesta luontoon ihmiselämän edellytyksenä. Tämä on ymmärrettävä seuraus teollistumisesta ja koko ”modernista” kehityksestä, eikä siitä tarvitse masentua. Uuteen kulttuurin johtava polku voi alkaa yksinkertaisesti luontoon havahtumisesta, luonnon havainnoimisesta, vuodenaikojen kulkuun eläytymisestä. Rudolf Steinerin aloittama hengentiede auttaa ymmärtämään vuodenkulussa ja luonnon toiminnassa mukana vaikuttavien henkisten olentojen yhteyttä ihmiseen ja luontoon.

Terve maatalous ja puutarhanhoito haastavat siten monella tavalla nyky-yhteiskunnan käytännöt. Uudenlainen yhteisöllisyys voi kehittyä niihin liittyneenä. Erilaiset ruokapiirit ja osuuskunnat ovat jo merkkejä tästä. Tulevaisuutta on ajateltava omaa suuta laajemmin. Siinä biodynaaminen liike tulee avuksi. Tämänkin lehden artikkelit tarjoavat huikeita näköaloja siitä, miten ajattelu voi laajeta näkemään kokonaisuuksia. Kosminen ja maanläheinen voivat alkemistisesti yhdistyä sydämen tullessa mukaan. Ja mikä kuvaus Christof Klemmerillä onkaan siitä, miten viljelijä elää tahdossaan tilansa tapahtumissa niitä ohjaten ja talven rauhassa sen kokonaisuutta meditoiden, ollakseen sitten valmiina täyteen ja viisaaseen toimintaan kevään koittaessa.

1.12.2019

Pentti Aaltonen

Takoja

Henkinen maanviljelyssä

Henkinen maanviljelyssä on kuluvan vuoden biodynaamikkojen tutkimusteema. Aihe on herättävä, antoisa ja salaperäinen, kuin talven pimeydessä hangelle loistava lyhty, joskus kuin taivaan valo. Muita lehden aiheita o​vat​ esimerkiksi, miten viljelijä on sekä kosmoksen ja markkinoinnin välissä​ ja ​ kuinka talous voitaisiin muuttaa solidaariseksi oivaltavan tietoisuuden avulla. Nämä oli​vat​ esitelm​i​ä edellisillä Maatalouspäivillä​.​

Rekolan tila vietti kesällä 400-vuotisjuhlia ja Majvikin tila täytti 100 vuotta. Aika kuluu, maata käännetään ja preparaatit valmistuvat vuosittain. Voimme Sirkka Rekola-Silvennoisen ja Liisa Kollin haastattelujen kautta kirkastaa ajatuksiamme valinnoista, ajan kulusta ja ideoiden kantamisesta. Ihmisestä ja ajasta kertoo mietteitään Georg Maier kertauksena viime vuosisadalla julkaistusta​ ​​Luontopäiväkirjasta. Minun maatalouskurssini on Ari Harmasen kertomus elämästä maanviljelyn piirissä. Voiko olla sekä vegaani että eläinten kanssa touhuava biodynaamikko yhtä aikaa ja miten eläimet liittyvät biodynaamiseen viljelyyn, on näkökulma aiheeseen, joka on tänä vuonna lämmittänyt tunteita.

Miten selkeä testi onkaan keksitty kurkkujen kanssa. Ne suikaloidaan ja laitetaan muovipussiin, jolloin eri viljelytavoilla kasvatetut kasvihuonekurkut näyttävät laatunsa muutamassa viikossa? Elinvoima ilmenee monella tavoin.

Artikkeli maanviljelijästä meditoijana tuo meidät jälleen vuoden teeman ääreen.​ Teemaa käsitellään Maatalouspäivillä 2020 ​Goetheanumissa Sveitsissä helmikuussa. Siellä myös perustetaan uusi kansainvälinen ​Demeter-liitto, jossa yhdistyy kaksi isoa biodynaamista toimijaa.

Lämpöeetteristä kerrotaan, että tämän tulevaisuuden voiman vastakohtana fyysinen tuli on kuluttavaa, tuhoavaa menneisyyden voimaa. Lumi piirtää oksat uudelleen ja talven maa on kiteitä täynnä. Kylmyys murentaa maata, jäätynyt vesi kivien ja kallion raoissa laajentuu ja murtaa itselleen lisää tilaa. Vesi vuoroin jäätyy ja vuoroin sulaa.

Kaikki tämän lehden artikkelit jättävät mieleeni kysymyksiä. Ne herättävät uteliaisuuden. Työssä lämpenemme, kätemme kuumenevat kaivaessamme kinostunutta lumikasaa, mikä minussa silloin lämpenee ja lämmittää?

Lehden viesti on talvisen yhteisöllinen. Valinnoillasi voit vaikuttaa tulevaisuuteen ja olla läsnä kysymyksinesi sekä tukena uudelle. 

Joulu tulee, heräämme kuuntelemaan runojen virtaa, toivotamme joulurauhaa ja antoisia pyhiä öitä. Kiitos kuluneesta vuodesta.

Pentti Okkonen

Demeter

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46
Tapahtuma tagia:
, , , ,

Hengen hedelmiä

Kun itse olin – silloin vielä nimellä Henkisen kasvun Snellman-korkeakoulu tunnetun opinahjon yleisopintovuodella 1982–83, elettiin pioneeriaikaa, olihan vasta kolmas kausi meneillään. Välillä oli talkoita Svalvikin huvilalla, jossa Reijo Wileniuksenkin kanssa työntelin isoilla kärryillä rakennusjätteitä. Luontevaa oli myös, että kun hän kertoi keväällä, että hotelli Korpilammella Espoossa on Suomi Tulevaisuudessa -seminaari ja kutsui yleisopintolaisia mukaan, aika moni lähtikin. Saimme kokea uudenlaisen Korpilammen hengen, joka taisi olla Vihreän liikkeen kannalta merkittävä ja jossa ”kaikki” olivat mukana. Puhetta johti Reijo Wilenius.

Joku varmaan ihmettelee, miksi Reijo Wileniusta muistellaan kymmenen kirjoittajan voimin kahdentoista sivun verran. Syynä ei ole auktoriteetin palvonta vaan yksinkertaisesti se, että hänen merkityksensä henkiseen suuntautuneena filosofina, yhteiskunnallisena ajattelijana ja vaikuttajana sekä antroposofisen liikkeen ja steinerpedagogiikan tukipilarina on ollut aivan ainutlaatuinen.

Olisinkohan itse kiinnostunut 70-luvun lopulla antroposofisesta toiminnasta, ellen olisi kokenut siinä vahvaa suuntautumista yhteiskuntaan ja oman ajan kysymyksiin, halua toimia myös elämässä mukana. Tähän puoleen Reijo Wilenius on tuonut suurimman virikkeen, toki muiden innokkaiden kuten Martti Tuomolan tai Matti Kuuselan ja monen muun ohella.

Reijo Wileniuksella oli toiminnassaan aito kosketuspinta suomalaisuuteen, voisi sanoa Suomen kansanhenkeen. Luonteva tie on löytynyt J.V. Snellmanin hegeliläisyyteen pohjanneen hengenfilosofian ja hengentieteen kautta.

Voisin kuvitella, että puhetta kansanhengestä pidetään monella taholla nykyisin syvästi epäilyttävänä: onko kyse etnonationalismista tai jostain vielä pahemmasta?

Tässä Takojassa julkaistaan kuitenkin varsin epätavallinen haastattelu, missä korkea henkiolento vastaa toimittajan kysymyksiin suomalaisuuteen liittyen. On siirrytty hengen filosofiasta hengen realismiin. Jokainen omalla arvostelukyvyllään testaa, mitä sen hedelmät ovat.

Brexitiin on jo lopen kyllästytty; siksi sitä ei nyt käsitelläkään, vaan Harrie Salman syväluotaa Ison-Britannian historiaa tullen koko maailmaa koskettavan kysymyksen äärelle.

Rudolf Steiner pitää Englantia 1400- luvulla alkaneen modernin niin sanotun tietoisuussielu-kehityksen edelläkävijä­nä. Sen alkuvaihetta voi leimata tietty itsekeskeisyys, jopa egoismi. Yleispiirteenä on suuntautuminen maailmanlaajuisiin yhteyksiin, ei jääminen nationalismin piiriin. Ajanhenki Mikaelin aikakaudella 1800-luvun lopulta alkaen tämä globalistinen piirre vielä korostuu.

Mutta onko kaikki mennyt Ison-Britannian kehityksessä parhaalla mahdollisella tavalla vai onko siinä suorastaan ”jotain mätää”, sitä Harrie Salman tarkastelee.

Tietoisuussielun aikakaudella talouselämä korostuu Steinerin mukaan kulttuuri- tai oikeuselämää enemmän. Tämä johtaa yksipuolisuuksiin. Assosiatiivinen idea taloudesta koettaa korjata näitä yksipuolisuuksia, samoin Eurooppalainen rahoitusaloite.

Näistä kysymyksistä on tässä numerossa kolme eri taholta tulevaa kommenttia sekä Johannes Kanasen tiivistys siitä, miten aloitteen keskeinen tekijä Gerhard Schuster näkee talouden ja rahankierron kokonaisuuden.

Tällainen dialoginen vuoropuhelu auttaa ymmärtämään näitä hankalia, isoja kysymyksiä paremmin. Sitä voi toivoa käytettävän antroposofisen liikkeen piirissä enemmänkin.

Maria Sannamon artikkeli ravinnosta tiivistää hänen vuosikymmenet jatkuneen, ihmisen ravitsemukseen kohdistuvan tutkivan kiinnostuksensa hedelmät. Mitään reseptejä ei anneta, mutta jo ravitsemustieteen historiaa valottava taustatieto antaa näkökohtia, samoin kuin viittaukset Steinerin hengentieteellisiin huomioihin. Myös nykyfysiikasta tulevia näkemyksiä on mukana, ja ne viittaavat siihen, että pelkästään aineellinen puoli ei ole ratkaiseva, vaan enemmänkin on kysymys laatujen ja voimavaikutusten dynamiikasta. Hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen merkitystä ja keskinäisiä suhteita käsitellään myös. Näin saadaan kuva ihmisen ravinnosta lähtien liikkeelle kokonaisuudesta käsin.

Seppo Huunonen avaa näkymän ihmisen syväsuhteesta luontoon, mikä meillä suomalaisilla on vielä ehkä helpommin tavoitettavissa kuin monilla muilla kansoilla. Luonto puhuttelee meitä edelleen, se koetaan jopa pyhänä – Jumalan kunnia luonnossa kuin kirkkoon menisi, mysteerin äärelle. Seppo lainaa Goethen mahtavia sanoja: ”Hän, jolle luonto alkaa paljastaa salaisuuttaan, tuntee vastustamatonta kaipausta sen arvokkainta tulkkia, kauneutta, kohtaan. Kauneus on niiden salaisten luonnonlakien ilmaus, jotka ilman tätä ilmennystään olisivat jääneet ikuisesti salatuiksi.”

Ajatus Luontorauhan – Pax Natura – julistuksesta juhannuksena Kolilla on mitä merkittävin ja kannatettavin asia.

Rohkea ja vaivaa säästämätön teko oli esittää Rudolf Steinerin mysteerinäytelmä Vihkimyksen portti kokonaisuudessaan Marjatta-koululla 1.–2. helmikuuta. Kiinnostusta näytelmää kohtaan oli, siitä todisti täysi katsomo.

Steinerin mysteerinäytelmiä on neljä, ja ne seuraavat saman ihmisryhmän kohtaloita silloisessa nykyhetkessä 1900-luvun alussa ja takautuvasti aiemmissa inkarnaatioissa. Draaman keinoin Steiner voi tuoda nähtäväksi kokonaisen ihmisryhmän keskenään risteäviä kohtaloita, miten yhden ihmisen ajatukset, tunteet ja teot säteilevät vaikutustaan kokonaisuuteen. Katsojalle se on meditatiivista tiedostamisdraamaa, ei aina aivan helppoa.

Antti Filppu on kirjoittanut omasta kokemuksestaan käsin jouhevan tekstin, jota täydentävät Tuulikki Sarekosken ja Ari Harmasen ottamat vaikuttavat kuvat.

Monen Rudolf Steinerin aikalaisen ja antroposofisen työtoverin elämä on ollut omanlaistaan mysteerinäytelmää, niin myös tässä numerossa esiteltävän Walter Johannes Steinin. Ei voi olla huomaamatta, että Steinerin yhteistyökumppanina oleminen on siivittänyt useat ikään kuin ylittämään omat rajoituksensa ja siivittymään merkittäviin tekoihin ja kokemuksiin, vaikka moni asia olisikin jäänyt kesken ja ollut eräänlaista harjoitusta. Olot eivät todellakaan olleet aina ihanteelliset. Steinin elämää seuraten elää samalla palan antroposofian ja tuon ajan Euroopan historiaa.

Kaksi hienoa runoa, Aura Aallon ja Maria Murron, kruunaavat tämän pääsiäisnumeron.

11.3.2020

Pentti Aaltonen

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46
Tapahtuma tagia:
, ,

Koronavirus

Georg Soldner 

Goetheanum-lehti 12.3.2020

Eläinlääkäreille koronavirukset ovat osa jokapäiväistä elämää, mutta nyt koronavirus SARS-CoV 2 on ylittänyt esteen ja tullut ihmisiin. Mikä on virus, miten se hyökkää ihmisen organismiin ja miten voimme reagoida?

Virukset liittyvät läheisesti kehon fyysiseen puoleen. Ne ovat lähtöisin perimäaineksesta ja voivat sen tavoin vaikuttaa solujen aineenvaihduntaan ja vieraannuttaa sen täten elimistöstä. Tartuntatapauksessa virukset tunkeutuvat organismiin. Organismi tunnistaa, että virukset tekevät tietyt solut vieraiksi soluiksi, jotka alkavat tehdä jotain muuta kuin mikä on parasta kokonaisuudelle. Se alkaa kääntyä näitä soluja vastaan poistaakseen ne. Juuri tämä luo nyt puhkeavan taudin oireet: organismi yrittää päästä eroon tartunnan saaneista soluista ja päästä eroon hyökänneistä viruksista käyttämällä esimerkiksi yskää, kuumetta ja limaa apunaan. Jokainen, joka kuolee virusinfektioon, voidaan siten nähdä myös oman immuunipuolustuksensa uhrina, jonka säätely on ilmaisua yksilöllisestä ’minä-organisaatiosta’, minän läsnäolosta kehossa.

 Vieraantuminen kehosta

Mitä enemmän ihminen on jo tilanteessa, jossa ruumiillisuus on muuttumassa hänelle vieraaksi, sitä herkempi hän on tälle virussairaudelle, jota nyt kutsutaan COVID-19:ksi. Tämä pätee tietysti erityisesti vanhemmassa iässä, kun luut kutistuvat ja lihasmassa vähenee, ja kroonisten sairauksien yhteydessä.

Koronavirusinfektiot ovat erityisen vaikeasti hoidettavissa yli 80-vuotiailla ja tyypin II diabetes- tai sydän- ja verisuonisairauspotilailla. Mitä vähemmän minuus on läsnä kehossani, mitä vähemmän olen täysin läpäissyt kehoni tässä mielessä, sitä helpommin infektio voi levitä kehossa ja sitä vakavampia seuraukset voivat olla. Tietysti on tärkeää, kuinka positiivisen testituloksen omaavaa henkilöä hoidetaan. Sairaat ihmiset poistetaan usein äkillisesti kotiympäristöstään, ja heitä hoidettiin aluksi Kiinassa monien muiden sairaiden kanssa improvisoidussa majoituksessa. Valitettavasti tavanomaisessa lääketieteessä ei ole tässä tapauksessa hyödyllisiä lääkkeitä eikä rokotteita. Usein kuumetta vähennetään lääkkeiden avulla. Vakavissa tapauksissa lisähappi ja tarvittaessa väliaikainen koneellinen hengitysapu voivat kuitenkin pelastaa ihmishenkiä, minkä vuoksi on tärkeää, että kliininen hoito keskittyy vakavasti sairaisiin potilaisiin.

Kaiken tietomme perusteella ahdistus ja kuumetta alentava hoito tekevät potilaista pikemminkin sairaampia kuin terveempiä. Ihmisiä auttaa voittamaan sairauden erityisesti kaikki sellainen, mikä auttaa heitä olemaan täysin kehossaan ja lämmittämään kehoaan paremmin ja tuntemaan olevansa enemmän kotonaan itsessään. Siksi ei ole yllättävää, että tauti ei ole juurikaan vaarallinen lapsille. Tämä pitää paikkansa myös alle 50-vuotiaille, jolloin sairauden kulku vastaa yleensä tavanomaisen flunssan kulkua. Yskä, nuha ja väsymys ovat tyypillisiä varhaisia oireita. Edellisten lisäksi keuhkokuume voi olla sairauden vaarallisempi oire, joka ensiksi tunnistetaan pääasiassa korkeammasta hengitystiheydestä.


Suhde aurinkoon.

Tällä viruksella on erityisen kielteisiä ominaisuuksia lääketieteellisestä näkökulmasta katsoen. Organismin herääminen ja sille sen havainnon tekeminen, että kehossa on ulkopuolinen harmia aiheuttava vieras, voi viedä erittäin paljon aikaa. Taudista tunnetaan tapaus, jossa sairaus puhkesi vasta 27 päivää infektion jälkeen. Keskimäärin tämä ajanjakso on kuitenkin 5 päivää, ja 95 prosenttia kaikista tapauksista ilmenee 12,5 päivän kuluessa. Siksi sairastuneet asetetaan karanteeniin kahden viikon ajaksi. Tämä virus on myös tarttuvampi kuin normaali influenssavirus. Ihminen, jolla on normaali flunssavirus, tartuttaa keskimäärin 1,3 muuta ihmistä, kun taas koronavirus tarttuu todennäköisemmin 3 muuhun ihmiseen (erittäin tarttuvan taudin, kuten tuhkarokko tai hinkuyskä, luku on 12–18). Siksi tartuntojen määrä on korkeampi kuin influenssalla, ja taudin ilmentyminen vie myös kauemmin. Näiden ominaisuuksien yhdistelmä, joka suosii epidemian leviämistä, hermostuttaa lääkäreitä maailmanlaajuisesti.


Suhde eläinkuntaan

Iso arvoitus nousee kuitenkin esiin: mistä nämä ilmeisesti uudenlaiset virukset ovat peräisin ja miksi ne ovat kehittyneet? Mielenkiintoista on, että monet viruksista ovat peräisin eläimistä. Koronavirus tulee todennäköisesti Jaavan lepakosta. Joten miksi eläinkunnan viruksista tulee vaarallisia ihmisille? Me aiheutamme tällä hetkellä eläimille kärsimystä, josta ei juuri puhuta: suurimittaiset teurastukset ja kokeet laboratorioeläimillä aiheuttavat tuskaa, jolle eläinmaailma on avuttomana altistettu. Voiko tämä kärsimys johtaa seurauksiin, jossa virukset, jotka ovat kotoisin eläinorganismista, muuttuvat? Olemme tottuneet katsomaan vain fyysistä ja näkemään sen olevan enimmäkseen erillinen mielestä ja tunteista. Suolistoflooran ja mikrobiomin tutkimus, joka sisältää paitsi bakteereja myös viruksia, osoittaa asian olevan päinvastoin. Tämä herättää paitsi mikrobiologisen kysymyksen viruksen alkuperästä myös moraalisen kysymyksen siitä, miten olla suhteessa eläinmaailmaan. Rudolf Steiner on viitannut näihin yhteyksiin yli 100 vuotta sitten. Nykyään meidän on tutkittava näitä suhteita ja esitettävä syvempiä kysymyksiä luonnontieteellisen analyysin lisäksi.

Mitä voimme tehdä?

On olemassa joukko toimenpiteitä, joita voimme toteuttaa henkilökohtaisessa elämässämme auttaaksemme elimistöämme voittamaan sairauden. Näitä ovat alkoholista pidättäytyminen, sokerin kulutuksen hillitseminen ja elämärytmin ylläpitäminen nukkuen riittävästi ja ollen aktiivisessa suhteessa aurinkoon. Immuunijärjestelmämme kärsii usein auringonvalon puutteesta, ja se on vakavimmillaan maaliskuussa. Vuoden mittaan katsottuna korkein kuolleisuusaste leveysasteillamme osuu maaliskuun loppuun. Tämä liittyy auringonvalon puutteeseen talvikuukausina ja muistuttaa meitä siitä, että on erittäin tärkeää mennä ulos joka päivä, ja talvella, jos mahdollista, ottaa keskipäivällä suhdetta periferiaan, yhdistää itsensä perustavanlaatuisesti kosmokseen. Perustaessaan antroposofista lääketiedettä, jo ennen D-vitamiinin löytämistä, Rudolf Steiner selitti tämän yksityiskohtaisesti esimerkiksi tuberkuloosin kohdalla. Immuunijärjestelmälle D-vitamiinitabletit voivat korvata auringonvalon saamisen vain rajoitetusti. Potensoitu fosfori ja vastaavasti potensoitu meteorinen rauta aamulla voivat myös tukea vastustuskykyä valo-aineina. Niille, jotka ovat vanhempia ja joilla on ehkä sydän- ja verisuonitauteja, suositellaan myös sydän- ja verisuonijärjestelmän antroposofisia peruslääkkeitä, säännöllistä kävelyä ja riittävää unta. Ne, jotka nukkuvat alle kuusi tuntia, ovat paljon alttiimpia tällaisille infektioille.

Terve hengitys ihmisten välillä

Jos sairaus ilmenee, suositellaan tällä hetkellä karanteenia, vaikka lieviä tapauksia voidaan nyt hoitaa kotona. Minusta tuntuu tärkeältä se tosiasia, että antroposofisella lääketieteellä on vuosikymmenten kokemus virus- ja bakteerikeuhkokuumeen hoidosta ilman antibiootteja antroposofisilla lääkkeillä ja ulkoisilla hoidoilla, jotka voivat olla erittäin tehokkaita. Lääketieteen osaston lääkärit ovat laatineet hoitosuunnitelman ja tuoneet sen kansainvälisten lääketieteellisten kollegoiden saataville.

Mikä heikentää keuhkoja? Kaksi asiaa: suhteen puute maahan ja aurinkoon sekä sosiaaliset jännitteet. Siksi on suositeltavaa suojata omat keuhkosi, tämä hengityselin, sisältä ja ulkopuolelta yrittämällä tasapainottaa sosiaalisia jännitteitä. Mielestäni ratkaisemattomissa sosiaalisissa konflikteissa olevat ihmiset ovat tässä yhä enemmän vaarassa. Lääketiede on edistänyt uskoa, että rokotukset voivat suojata kaikilta infektioilta. Tämä on virhe. Jopa influenssarokotus tarjoaa vain 10–30 prosentin suojan; huolellinen käsien pesu ja nenän niistämisen ja yskän hygienia ovat yhtä tehokkaita – ilman mahdollisia rokotuksen sivuvaikutuksia. Joten on tärkeä askel irtautua tästä pelon ja puolustautumisen kuvasta suhteessa ympäristöömme ja kehoomme ja kysyä, mitä me itse voimme tehdä tukeaksemme niiden elinvoimaa ja koskemattomuutta.

Julkaistu alun perin saksaksi viikkolehdessä ‹Das Goetheanum›, 12. maaliskuuta 2020.

Käännös: Englanniksi Tascha Babitch ja siitä suomeksi Google-kääntäjän avustamana Pentti Okkonen. Alkukielestä tarkistanut Pentti Aaltonen. Julkaistu Kirjokansi-lehdessä 1/2020.

Georg Soldner (s. 1958) on Lääketieteellisen osaston vt. johtaja Goetheanumissa Sveitsissä sekä Antroposofisen lääketieteen akatemian johtaja.

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46
Tapahtuma tagia:

· torstai, 19. maaliskuuta 2020 · Lukemisaika: 8 minuuttia

SARS-COV-2-virustartunta, joka aiheuttaa tautia COVID-19, leviää Ruotsissa. Kansanterveysviranomaisen mukaan se ei ole useimmille ihmisille vaarallinen sairaus eikä etenkään lapsille. Pääasiassa vanhemmat ihmiset ja etenkin ne, joilla on jo joitain muita taustalla olevia sairauksia, ovat vaarassa saada vaarallisen keuhkokuumeen. On tärkeää suojella heitä ja auttaa, etteivät liian monet ihmiset sairastu samanaikaisesti.

(Jossain Ruotsin hakemistossa, suom. huom.) Hakemistossa 1177 on tietoa taudista COVID-19 ja siitä, milloin lääkärinhoitoa tulisi hakea. Siellä on myös ohjeita esimerkiksi, kuinka hyvä käsihygienia auttaa tartuntojen estämisessä ja vähentää tartunnan leviämistä. Tiedot tämän uuden viruksen toiminnasta ovat edelleen rajalliset. Perustuen HELPFUL-ryhmän yleiseen kokemukseen virusinfektioista yleensä ja oireista, jotka ovat samanlaisia kuin COVID-19:ssä, annamme tässä vinkkejä ja neuvoja, joita voidaan käyttää terveydenhuoltojärjestelmän antamien neuvojen lisänä.

1. Tartunnan ja mahdollisesti vakavampien oireiden estämiseksi

–  Pidä itsesi (ja lapsesi suom. huom.) lämpimänä ja yritä tuntea luottamusta pelon sijasta.

Voit esimerkiksi tehdä sisäisiä harjoituksia, kuten keskittymisharjoituksia tai muita meditaatioharjoituksia, jotka auttavat pitämään mielentilan rauhallisena. Voit esimerkiksi kuunnella musiikkia tai tehdä haluamiasi asioita.

Myös kehon liikkeet, jotka lämmittävät mutta eivät ole uuvuttavia, ovat hyviä.

– Voit vapaasti syödä runsaasti C-vitamiinia sisältäviä ruokia, kuten sitruuna, greippi, ruusunmarja, tyrni, kiivi, acerola.

– Voit vapaasti mennä ulos ja oleilla auringossa ja luontoalueilla. Jos epäilet D-vitamiinin puutetta, D-vitamiinilisää voit ottaa määräannoksina.

– Syö hyvää ruokaa. Säännöllisyys arjessa aterioiden, unen jne. kanssa on myös tärkeä edellytys terveenä pysymiselle.

– Koiruoholla on erittäin hyviä ominaisuuksia immuunijärjestelmän vahvistamisessa, ja se myös helpottaa toipumista: juo kupillinen koiruohoteetä joka aamu. Teetä on haudutettava, joten ripaus kuivattua koiruohoa riittää kuppia kohti. Tämä ei ole alle 16-vuotiaille.

– Ennaltaehkäisyyn käytettävät lääkkeet omahoidon aikana: Jos sinulla on mahdollisuus, voit ottaa lääkkeen Dil. Absinthium D1 / Resina Laricis D3, 15 tippaa joka aamu. Sitä ei tule antaa alle 16-vuotiaille lapsille. Tätä lääkettä voi ostaa mm. Saksasta (Hampurin International Apteekista suom. huom.).

Kansainvälisesti suositellaan lääkettä Phosphor D6, 10 tippaa joka aamu, mutta sen saaminen Ruotsista ( ja Suomesta) voi olla vaikeaa. Lääke on ostettavissa mm. Saksasta. Tämä ohje ei koske alle 16-vuotiaita lapsia.

Absinthium D1 / Resina Laricis D3 -lääke voidaan yhdistää Phosphor D6 -lääkkeeseen erityisesti ikääntyneille ja haavoittuvassa tilassa oleville henkilöille. Nämä lääkkeet ovat muuten vastaavia, ja yksi niistä saattaa riittää nuoremmille.

2. Hoito-ohjeita, jos sairastat

– Lepää riittävästi ja pysy kotona, kunnes sinulla ei ole enää oireita.

– virusinfektioiden omahoitolääkkeet: Infludoron on erinomainen lääke virusinfektioihin, mutta sitä ei ole saatavana Ruotsissa (pitää tilata Saksasta). Dr Reckeweg RH6 -lääke on melko samantapainen lääke, jota voi ostaa Ruotsissa (esim. Robyggebutiken Ytterjärnassa ja muissa paikoissa, joissa myydään luontaislääkkeitä)( esim, Vaasassa Life, PÛR -apteekit Helsingissä). Lievässä sairaudessa otetaan 10 tippaa 4 kertaa päivässä. Vakavissa sairauksissa, joissa on korkea kuume, otetaan 15 tippaa 4 kertaa päivässä, mutta ei klo 18 jälkeen. Alle 12-vuotiaiden ei pidä ottaa sitä.

– Teet: timjami ja inkivääri ovat hyviä yskään. Jos yskä on erittäin kuiva, ota teehen sekoitettuna hunajaa ja maitoa (miksi maitoa, kysyy suomentaja).

Voit myös yskässä ottaa yrttihöyryhengitystä kamomillateen tai eukalyptusöljyjen avulla (ns. eteeristä öljyä on saatavana, se on erittäin vahvaa).

– Ulkoiset hoidot, joista voi olla apua:

Tee rintakehän päälle inkiväärikääre, jos ei voi epäillä keuhkokuumetta. Jos tilanne on akuutti korkean kuumeen ja keuhkokuumeen riskin suhteen: tee sinappijauhoilla hoitokääre selkäpuolelle keuhkojen kohdalle. Tämä on erittäin tehokasta, mutta myös erittäin tärkeää noudattaa alla olevia ohjeita huolellisesti. Pitkäaikaisen yskän tai keuhkokuumeen jälkeen: tee käärö siankärsämöteehauteesta keuhkojen kohdalle selkään.

– Kehon kipu voi johtaa haluun ottaa kuumeenalennuslääkkeitä, jotka lievittävät kipuja, mutta ne voivat kuitenkin lisätä komplikaatioiden riskiä, ja suosittelemme, että vältetään niin paljon kuin mahdollista niiden ottamista kipuun. Kehon kivun lievittämiseksi voidaan sen sijaan käyttää lämpöä, esim. kuumavesipullo yhdessä lämmittävien öljyvoitelujen kanssa. Voidaan käyttää esimerkiksi Arnika-öljyä hierontaan.

– Vakavien oireiden, kuten tietysti hengitysvaikeuksien tapauksessa, tulisi aina ottaa yhteyttä terveyskeskukseen tai (korona-neuvontaan).

OHJEET

Inkiväärikääre rinnan etuosassa

materiaalit:

1 tl teelusikallista inkiväärijauhetta, ½ litraa kuumaa vettä (noin +75 astetta).

Kulho, puuvillainen sisäkangas rinnan suojaksi ja pyyhe, jonka avulla saadaan aikaan kuivaksi kierretty kääre.

Päälliskangas, jotka laitetaan uloimmaksi, esim. villainen huivi ja tarvittaessa kaksi kuumavesipulloa (noin +40 astetta).

Pesulappu homman lopuksi tehtävää pesua varten ja mieluiten neutraalia öljyä, esim. manteli- tai oliiviöljyä.

Pellavakangas ja lämmin villapaita.

Ohjeet:

1. Taita sisäkangas noin 20 x 20 cm palaksi. Sekoita inkiväärijauhe ja kuuma vesi kulhoon niin, ettei jää paakkuja. Upota sisäkangas kulhoon. Nosta kangas ja aseta se leveälle pyyhkeelle, joka sitten rullataan. Kierrä sitten pyyhettä kunnolla kierteelle. Ota sisäpyyhe pois pyyhkeestä ja aseta se lämpimänä rintakehän päälle.

2. Peitä koko rintakehä lämpimällä (villaisella) huivilla ja pue päällesi/ hänen päällensä pusero. Jos huivi ei ole tarpeeksi suuri, kiinnitä se kiinnityshakasilla. On tärkeää, että se on tiukka ja riittävän iso, jotta haihtumisjäähtymistä ei tapahdu. Jos haluat, voit laittaa kuumavesipulloja oikealle ja vasemmalle puolen selän yläosaan, ts. hoidettava siis makaa niiden päällä.

3. Voit / hän voi nyt levätä, mielellään 30–40 minuutin ajan.

4. Poista sitten liinat ja pese iho lämpimällä vedellä inkiväärijauheen poistamiseksi. Kuivaa iho ja levitä sitten varovasti vähän öljyä lämmön ylläpitämiseksi. Peitä käsitelty alue hyvin (pellava)liinalla ja päälle lämmin (villa)pusero.

5. Voit levätä noin 30 minuuttia.

Sinappikääre takana selän yläosassa

Huomautus: Sinappikääreistä voi olla paljon apua, mutta noudata ohjeita huolellisesti!

Materiaalit:

Noin 1 dl sinappijauhetta (esim. Colemanin sinappijauhetta), kulho ja noin ½ litraa vettä noin +39–40 astetta.

Puuvillakangas (esim. lakanaa) sisäkankaana 2–3 kertaa suurempi kuin kääreen alue ja peitekangas esim. huivi tai muu, joka voidaan kääriä koko rintakehän ympärille.

Patjasuojat (esim. muovista), pesulaput ja neutraali öljy, esim. manteli- tai oliiviöljy.

Pellavakangas ja lämmin villapaita.

Ohjeet:

1. Ripottele sinappijauhetta 2–3 mm tasaiseksi kerrokseksi sisäkankaan keskelle niin suurelle pinnalle, että se kattaa keuhkojen alueen. Taita kangas sitten kaikista sivuista suljetuksi ”kirjekuoreksi”, jotta sinappijauhetta ei voi tulla ulos.

2. Peitä patjasuojalla paikka, jossa hoidettava makaa.

3. Rullaa sinappipakkaus varovasti rullaksi ja kasta se kehonlämpöiseen veteen. Purista ylimääräinen neste melko voimakkaasti. Rullaa auki ja aseta pakkaus kääreen keskelle ja laittaudu heti paikalle selällesi. Kääri sitten käärekangas ja huivi selän ja rintakehän ympärille ja kiinnitä tarpeen vaatiessa kiinnityshakasilla.

4. Makaa huovan alla, jotta se voi vaikuttaa 5–10 minuuttia. Aika riippuu hoitokokemuksesta. Palava tunne voi tulla esimerkiksi nopeasti, riippuu siitä millainen iho sinulla / hoidettavalla on. Se on merkki siitä, että sinun tulee lopettaa hoito. Hoitoaika voi siten olla erilainen eri ihmisille. Sinappi voi aiheuttaa palovammoja, ja sen vuoksi kääre on poistettava, kun se alkaa tuntua. On hyvä, jos punoitusta on vähän, mutta ei enempää.

5. Sinappikääre poistetaan, iho pestään kehonlämpöisellä vedellä ja kuivataan. Voitele sitten alue neutraalilla lämmittävällä öljyllä ja laita pellavakangas ja päälle lämmin pusero.

6. Voit levätä 30–60 minuuttia.

7. Huuhtele sinappikangas ja anna kuivua.

Sitä voidaan käyttää uudelleen seuraavissa hoidoissa.

Hoitoa ei tule käyttää sinappiallergisille, eikä jos on ihovaurioita, ei jos on vuotavia tai tulehtuneita ihosairauksia tai ihon punoitusta, joka ei ole poistunut edellisen hoidon jälkeen.

Älä aseta lämpöpulloa tai kuumaa vehnätyynyä kääreen päälle.

Siankärsämökääre selän puolella keuhkoja hoitaen

1. Valmista noin ½ l siankärsämöteetä. (Tee tulisi olla hiukan vahvempi kuin juotava tee, 1 rkl kuivattua siankärsämöä, jonka annetaan hautua noin 2–4 minuuttia kannen alla).

2. Kaada kuuma vesi kuumavesipulloon tai lämmitä vehnätyyny.

3. Kehitä pala puuvillakankaasta (esim. vanhaa lakanaa), joka taitetaan 2–3 kertaa keuhkojen selkäpuolen peittämistä varten, keittiöpyyhe ja vartalon peittävä leveä villahuivi, viltti tai peitto.

4. Kaada tee kulhoon ja upota siihen taitettu kangas, laita käärö pyyhkeeseen ja kierrä kuivaksi.

5. Poista puuvillakäärö pyyhkeeltä ja aseta se villaosan päälle, jonka olet asettanut sängylle  kääriäksesi itsesi siihen. Asetu sitten makaamaan heti selällesi lämpimän kääreen päälle ja kiedo villainen huivi rintakehän ympärille kiinnittämällä se vaikka kiinnityshakasilla. Jos tuntuu hyvältä, laita kääreen päälle kuumavesipullo / lämmin vehnätyyny.

6. Peitä itsesi huovalla ja lepää 30–45 minuuttia.

Höyryhengitys

Tarvikkeet:

1 rkl kuivattuja kamomillan kukkia tai 3–5 tippaa välttämätöntä eukalyptusöljyä

Ota lämpöä kestävä kulho, aseta se pöydälle, jonka ääressä voit istua mukavasti, kaada noin litra kuumaa vettä ja lisää yrttejä tai eteeristä öljyä.

Aseta pyyhe pään ja kulhon päälle ja hengitä sisään sekä suun että nenän kautta. Istu niin kauan kuin tunnet olosi hyväksi. Pidä taukoja, jotta voit niistää.

Jälkeenpäin on hyvä olla menemättä ulos heti, odota vähintään tunti.

Suomentanut Pentti Okkonen

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46
Tapahtuma tagia:

Poikkeustiloja

Antroposofisissa yhteyksissä viitataan monesti Rudolf Steinerin lausumaan siitä, että ihmiskunta on ylittänyt henkisen maailman kynnyksen. Tämä useimmiten tiedostamaton tosiasia tarkoittaa sitä, että rajat fyysisen, sielullisen ja henkisen välillä ovat tulleet läpäiseväksi. Samalla tämä merkitsee sitä, että rajan takaa tulevat vaikutukset, hyvät ja huonot, koskettavat ihmiskuntaa suoremmin. Siksi rehellinen itsetuntemus ja siitä nouseva totuudellisuus ovat tulevaisuutta ajatellen isossa roolissa.

Johannes Kananen kuvaa kirjoituksessaan maailmanlaajuisen koronavirus­epidemian kohtaamista ihmiskunnan yhteisenä kynnyskokemuksena. Steinerin kuvailemaan ’kynnyksenvartijan’ kohtaamiseen sisältyy vastuun ottaminen omista teoistaan ja niiden seurauksista. Tätä omaa suhdettaan itseensä, toisiin ihmisiin ja maailmaan monella on varmaan ollut tilaisuus tänä poikkeusaikana pohtia ja syventää.

YLE Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa 31.5. oli aiheena ”Mikä tekee elämästä merkityksellisen” ja haastateltavina kirjan ”Sivistys vaurautena” julkaisseet kauppatiet. tri Maria Joutsenvirta ja prof. Arto O. Salonen. – Suosittelen Yle Areenasta tätä ohjelmaa, sillä he puhuvat ihmeteltävällä selkeydellä siitä, miten sivistys on sisältöjen, elämän mielekkyyshorisontin ja arvojen mukaan elämistä. Tekniikka, välineet ovat nykyaikana usein hallitsevassa asemassa, vaikka sivistysyhteiskunnassa ne ovat vain apu.

Arto O. Salosen mukaan ihmisen oman itsekunnioituksen mukaista on pyrkiä elämään niin, että ihmiskunnalla on tulevaisuus vielä 500 vuoden kuluttuakin.  – Tosiaan, onko meillä yksityistä onnea, jos toimimme niin, ettei ihmiskunnalla ole kestävää tulevaisuutta?

Samaan aihepiiriin liittyy tässä lehdessä oleva Markus Kanasen taloustieteen valtavirran luonnetta kriittisesti tarkasteleva kirjoitus. Siinä kyseenalaistetaan markkinavoimien objektiivinen, luonnonlakien tapaan toteutuva malli, jota se neutraalisti vain kuvaisi. Sivistys on osaltaan hyvän elämän luomista, miksei se olisi mahdollista myös taloudessa?

Saksalainen Info3-lehti alkoi 1976 Rudolf Steinerin yhteiskunnallisen kolmijäsennyksen ajatuksen innoittamana nuorekkaana ja varsin radikaalina lehtenä. Info3 on sen jälkeen käynyt läpi erilaisia vaiheita ja muodonmuutoksia. Sen päätoimittajana on kuitenkin toiminut jo neljännesvuosisadan ajan Jens Heisterkamp, jonka haastattelu avaa näkymän tässä ajassa aktiivisesti ja tietoisuutta herättävästi toimimaan pyrkivän lehden vaiheisiin sekä Heisterkampin ajatuksiin nykyajan antroposofiasta näiden kokemusten pohjalta. Miten tavoittaa meidän aikamme ihmiset, tehdä heille antroposofian pohjalta syntynyttä kulttuuria ja henkisyyttä näkyväksi, siinä tärkeä kysymys.

Siinä kuohuvassa, vihapuheiden ja valeuutisten sekä niiden luomien vastakkaisuuksien täyttämässä ääriajassa, jota elämme, emme selviä eteenpäin ilman anteeksiannon ja siihen välttämättömänä liittyvän rakkauden voimaa. Amerikkalainen Karen Rivers on kirjoittanut kirjan Rakkaus ja tietoisuuden kehitys – tutkielma ihmisen sielun, kaksoiskulkijan ja hengen muuntamisesta (ei suom.). Takojan esseessään hän lähestyy anteeksiantoa karmalliselta kannalta suhteessa Kristuksen läsnäoloon ihmiselämässä. Anteeksianto on mahdollinen, kun alempi minä väistyy korkeamman minän edestä. Silloin sillä on parantava vaikutus kaikille osapuolille.

Parantava voima on myös Sofiassa, Pyhässä viisaudessa, jonka Jumala loi ”luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata”. Harrie Salman piirtää tekstissään historiallisen jatkumon siitä, miten tällainen feminiininen jumalhahmo on elänyt jo Egyptin ja Lähi-idän kulttuureissa ja miten hän esiintyy Vanhassa testamentissa. Häkellyttävää on kuulla, kuinka tämä jumaluus, joka Ašera-nimisenä oli Jehova-jumaluuden toinen puolisko, häädettiin tietyssä vaiheessa juutalaisuudesta. – Varsinkin luterilaisessa uskonnollisessa ilmapiirissä olemmekin joutuneet elämään varsin miehisessä, jopa kolkon karussa sielullisessa ympäristössä.

Nykyaikaa lähestyen Harrie Salman tuo esiin Pyhän Sofian ilmentäjiä Hildegard Bingeniläisestä Jacob Böhmen kautta venäläisiin Solovjoviin, Florenskyyn ja Bulgagoviin sekä eestiläiseen Tombergiin. Rudolf Steinerin kautta tulleella antroposofialla on hänelle erityisasema Sofian ilmentäjänä nykyajassa. Tärkeitä viittauksia on myös Michael Debusin suomennettuunkin kirjaan ”Maria-Sophia – naiseuden elementti ihmiskunnan kehityksessä”.

Sofiaanista aihepiiriä jatkaa Ari Harmanen kirjoittamalla uskontotieteilijä Uno Harvan 1920-luvulla julkaistusta ja nyt uudelleen painetusta kirjasta ”Elämänpuu”. Kiintoisaa on, miten monilla kansoilla tämä elämänpuun myyttikuva on ollut keskeisenä. Elämänpuun juurella on ollut lähde, ja sen äärellä äitijumalatar. Kiinnostava on myös Steinerin esille tuoma asia, että korkeampaan tietoisuuteen vievät voimat ovat samasta lähteestä kuin mytologisen tietoisuuden voimat. Myyttien voimakuviin kannattaa aina välillä sukeltaa.

Arin tekstin jälkeen on antoisaa lukea Terhi Takasen oivaltava arvio ja kokemus Steinerin uutena suomennoksena ilmestyneestä varhaisteoksesta ”Kristinusko mystisenä tosiasiana ja vanhan ajan mysteerit”. Tuo teos voi olla lisäopas ymmärtää vanhan kunnioitettavan tiedon vähittäistä muodonmuutosta Kristuksen jälkeiseen aikaan tultaessa.

Oman aikamme perusmysteeriä lähestyy hollantilainen  Paul Mackay kirjoittaessaan antroposofisesta keskeismeditaatiosta Peruskiven sanoista. Hän sanoo: ”Ihmiskuntana olemme kulkeneet tiedostamattomasti kynnyksen yli – siitä seuraa, että ’normaalia elämää’ ei enää itsestään selvästi voi pitää ’terveenä elämänä’. Ihmisen terveys tarvitsee sisäistä itsensä tasapainoon saamisen aktiivisuutta.” Siksikin meditaatio on niin tärkeää.

Topias Aalto on rohkeasti tarttunut visaiseen ja jokaiselle näihin asioihin vakavasti suuntautuvalle polttavaan kysymykseen siitä, miten Maan kehityskausiin liittyvät ajanmääritykset näyttävät olevan kovin eri skaalassa luonnontieteen ja toisaalta hengentieteen asteikolla. Viitekehyksenä on Andreas Delorin Atlantis-kirjan 3. osa ja siinä haastatellut selvänäkijät.

Norjalainen Are Thoresen käytännöllisenä näkijänä ja parantajana esittää oman näkemyksensä siitä, millä tavoin henkiset voimat vaikuttavat sähkömagneettisessa säteilyssä ja kuinka niiden haittoja voidaan välttää.

2.6.2020

Pentti Aaltonen

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46

Kynttilöitä pimeään

Antroposofisen lääketieteen täyttäessä sata vuotta meillä on tilaisuus saada muutaman lyhyen artikkelin muodossa katsaus antroposofisesti laajennetun lääketieteen ja siihen liittyvän taideterapian nykyhetkestä.

Yhä yleisemmin ymmärretään, että ihmisen terveys on kokonaisuus, johon vaikuttavat monet asiat ravinnosta alkaen ja jota horjuttavat vaikkapa jatkuvan ylikuormittavan stressin muodossa tulevat psyykkiset paineet. Silti länsimainen lääketiede on usein hoitanut sairauksia niiden syitä kyselemättä. Silloin voi olla, että sairautta vain ”kierrätetään” ihmiskunnan kollektiivisen karman piirissä ihmiseltä toiselle, niin kuin norjalainen Are Thoresen on huomauttanut (ks. Takoja 2/2020). Tärkeää on siis kysyä ”Mikä sairastuttaa? Mitä puuttuu tervehtymisen tieltä?”, kuten Philipp Schneider kirjoituksessaan tuo esiin.

Korona-aika on nostanut näkyväksi taiteen mahdollisuudet sisäisen liikkuvuuden kanavana ulkoisten rajoitusten keskellä. ”Taidepandemia”-artikkelissa esitellään neljä kuvataiteen projektia, johon saattoi etänä osallistua meditatiivis-taiteellisesti. Niiden tuloksena syntyi yli 40.000 työtä, jotka ovat stArt-projektin sivuilla nähtävissä. Erik van Mansvelt ja Martin Gull kertovat omia kokemuksiaan osallistujina.

Laura Krook puolestaan kertoo taideterapian merkityksestä muistisairaiden ihmisten elämän rikastuttajana. Koronapandemian aikana taideterapia jouduttiin Hoitokoti Sofiassa keskeyttämään. Tämä terapiaton aika näyttää ikään kuin negatiivikuvana taideterapian merkityksen.

Eeva-Liisa Pesonen avaa hienolla tavalla näkymän suomalaisten ryijyjen ja käspaikkojen kuvamaailmaan. Läntiset ryijyt ja itäiset käspaikat ovat ikkunoita vuosisatojen taakse silloin eläneiden suomalaisten kulttuurin ja uskonnon sisältöihin ja syviin arvoihin. Erityisesti Eeva-Liisa tutkii lintu- ja puu-aihetta näissä käsitöissä.

Suomen kansanhenkeä ja suomalaisten historiaa erään henkiolennon kertomana valottava sarja päättyy laajoihin kuviin suomalaisuuden ja suomalaisen luonnon olemuslaaduista. Puiden miehinen luontolaatu kohtaa järvien feminiinisen elementin tasa-arvoisesti. Pohjoinen valoelementti saa huomiota, samoin suomalaisten luonnonläheisyys, jota olisi edelleen vaalittava. Ihmisten tulisi oppia ikään kuin keskustelemaan kaikkien luonnon olentojen kanssa – eläinten, metsien, aukioiden, jäätiköiden. Pään tiedon olisi laajennuttava tällaiseksi avoimeksi vuorovaikutukseksi.

Mielenkiintoinen on Etschewit-olennon huomautus ilmastonmuutoksesta: ”Ilmastonmuutoksia tai ilmastokatastrofeja on tosin ollut myös menneinä vuosituhansina. Ero nykyiseen on kuitenkin se, että tuolloin ilmastokatastrofeja, kuten esimerkiksi jääkausia, ohjasivat korkeat henkiset olennot, kun taas nykyinen ilmastomuutos on ihmisen hyvin lyhyenä aikana aiheuttama. Korkeat henkiset olennot aikaansaivat tuolloin muutokset, ja he tiesivät, mitä tekivät, nyt ilmastomuutos on ihmisten aikaansaama, ihmisten, jotka eivät ole kyenneet näkemään niin kauas. Ja ilmastonmuutos syntyy nyt enimmäkseen vain egoistisista syistä ihmisten halutessa ansaita rahaa tehden kaikenlaisia muutoksia Maan alueella – hyväksikäyttäen luonnonvaroja ja sortaen tiettyjä kansanosia.”

Tulevasta kulttuurikaudesta, joka Rudolf Steinerin mukaan tulee toteutumaan itäisen Euroopan slaavilaisella alueella, antaa usean henkisen opettajan ja näkijän tietoja vertailevan laajan kattauk­sen hollantilainen Harrie Salman.

Näinä Aleksei Navalnyin myrkyttämisen päivinä kuvat tulevasta tuntuvat positiivisuudessaan ehkä jopa ärsyttäviltä – ja Salman nostaakin kysymyksen tulevan aikakauden ajoituksesta. Rudolf Steinerkin huomauttaa siitä, että myös harhauttavien voimien toiminta kasvaa silloin kun ihmisten ulottuville tulee uusia sielullisia ja henkisiä kykyjä. Salman sanoo lisäksi, että uutta aikakautta ei pidä jäädä vain odottamaan, vaan uudenlaisen sisaruuden ja veljeyden, uskonnollisen vapauden ja henkisen maailman ymmärtämisen eteen on toimittava. Valmistelu on alkanut jo nyt, ja Suomi voi toimia siltana itään.

Pysäyttävä on se Steinerin esittämä kuva, että tulevaisuudessa jokainen ihmiskohtaaminen on kuin uskonnollinen tapahtuma, sakramentti, ja silloin institutionaalisia uskontoja ei enää tarvita. Alkuna voisi olla se, että alkaisimme ylittää omia rajojamme ’antroposofeina’, ’ruusuristiläisinä’, ’deunovilaisina’, tai mihin ikinä olemmekaan identiteettimme ankkuroineet.

Rudolf Steinerin Joulupäivillä 1923–24 antaman Peruskivimeditaation viime numerossa alkanut tarkastelu jatkuu. Sinikka Lukkarila on kirjoittanut huomioita Willem Zeylmans van Emmichovenin teoksesta Der Grundstein (Peruskivi, ei suom.) sekä suomentanut ko. kirjasta Peruskivimeditaation rytmejä käsittelevän otteen. – Suomennos Peruskivimeditaatiosta oli viime numerossa. Sen tutkimisesta ensin kokonaisuutena kannattanee aloittaa.

Timo Pesonen on pitkään tutkinut tšekkiläisen kirjailijan Franz Kafkan (1883–1924) elämää ja teoksia. Tuloksena kiintoisa tarkastelu siitä, miten Kafkan oma elämä ja ihmissuhteet, niiden jotkut haastavat rajakohdat ovat kokeneet muodonmuutoksen sanataiteeksi. Kafka oli edelläkävijöitä siinä, että hän antoi ali- ja/tai ylitajuntansa ilmentää itseään kahlitsematta prosessia rationaalisuuden pakkopaitaan. 

Mielenkiintoisen siirtymän kafkamaisesta absurdin ­kokemisesta – joka näyttää liittyvän siihen, että ei kykene vaikuttamaan omiin lähi-ihmissuhteisiinsa – sata vuotta myöhempään milleniaalien aikaan, jolloin aletaan löytää kykyjä ja keinoja tiedostaa ja toimia läheisissä ihmissuhteissa niin, ettei aiheuta kärsimystä ja vahinkoa toiselle tai itselle, tällaisen mielenkiintoisen siirtymän voi kohdata lukiessaan Topias Aallon artikkelia amerikkalaisesta Teal Swanista.

Ihmissuhdesolmujen syitä valaistessaan Teal Swan tuo itsetietoisuutta sille psyykkiselle alueelle, jossa käsitellään vaikeita lähi- ja parisuhteissa ilmeneviä vääristymiä. Hän lähestyy näitä kysymyksiä avoimesti ja ilmiökeskeisesti, tarkoituksenaan lisätä aitoutta, autenttisuutta alueille, joissa helposti riippuvuuden orjuuttamina petämme itseämme ja joissa vaikeasti tavoitettavat sielulliset sijais- ja roolitoiminnot syrjäyttävät oikean aidon todellisuuskokemuksemme.

Myös tämänkaltainen minätietoisuuden tuominen sielullisuuden alueelle valmistelee tulevaa sofiaanista kulttuuri­aikaa. Ja Topias Aallon jotkut kriittiset huomiot ovat nekin paikallaan.

Mikaelista rohkeutta ja valoa pimenevään vuodenaikaan toivottaen

27.8.2020

Pentti Aaltonen

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46

Pieniä ihmeitä

Joulunajan Sielunkalenterin viikkolauseessa puhutaan ”hengen lapsesta sielun sylissä”. Tarvitsemme elämässämme uudistavia voimia, siksi kai usein puhutaan ”sisäisestä lapsesta”. Hämmästys, innostus, ilo vievät meitä uuden äärelle, ja Rudolf Steinerin mukaan myös lähemmäs sitä maailmaa, jossa Kristus elää. Ja myös toisen ihmisen kohtaamiseen niin, ettemme näe vain sitä vanhaa, jonka jo luulemme tuntevamme, vaan että paljastuu uusia puolia.

”Sosiaaliset ja yhteiskunnalliset pohdinnat ovat oikeastaan keskustelua meidän ja vielä syntymättömien lasten kanssa eli tulevaisuuden kanssa.” Näin todetaan artikkelissa, jossa hienolla tavalla tuodaan esiin kolmen jo kypsään ikään ehtineen miehen mietteitä lapsenomaisista voimista meissä.

Myös Harrie Salman tarkastelee sosiaalista maailmaa henkisestä näkökulmasta ja tuo esiin Rudolf Steinerin kuvaaman muutoksen 1900-luvulle siirryttäessä uusien sielunkykyjen vähitellen avautuessa yhä useammalle ihmiselle. Tämä tuo suuria sosiaalisia mahdollisuuksia, mutta myös haasteen tiedostaa itsensä ja toimintansa laatuja entistä tarkemmin, etteivät varjopuolet voimistu, kun niilläkin on nyt enemmän voimaa. Erityisesti tämä koskee yhteisöjä ja ryhmiä. Salman kuvaa antroposofisen sosiaalivirikkeen mukaisesti seitsemän yhteisönmuodostuksen tasoa ja tyyppiä.

Millainen oli Rudolf Steiner ennen kuin hän alkoi toimia ensin Teosofisen, sitten Antroposofisen seuran puitteissa? Norjalainen Kaj Skagen on kirjoittanut aiheesta Rudolf Steiner Verlagin saksaksi julkaiseman kirjan ”Anarkisti, individualisti, mystikko. Rudolf Steinerin varhaiset Berliinin vuodet 1897–1902”, josta kirjoittaa Topias Aalto. Aihe on kiehtova, sillä Steiner oli aikansa kulttuuria tiiviisti seuraava ja sitä myös luova filosofinen aktivisti, jonka elämänkatsomuksessa painottui yksilökeskeisyys, kun myöhempinä vuosina sosiaaliset kysymykset ja yhteisöllisyys saivat sijaa.  Hän ei kuitenkaan ollut subjektivisti vaan koki ajattelussa elementin, joka on subjektia laajempi ja itse asiassa määrittää subjektin subjektiksi ja objektin objektiksi.

Toimittaessaan Goethen luonnontieteellisiä kirjoituksia Steiner sai varmastikin vahvistusta sille, että inhimillinen havainto ja ajattelu voi tavoittaa todellisuuden. – Seppo Lohtaja puolustaa tämän lehden artikkelissaan erinomaisesti Goetheä luonnontieteilijänä. Goethe on yliopistoluonnontieteen piirissä tässä suhteessa mitätöity, koska hän ei edusta matemaattispohjaista, ihmisen oman havaintomaailman näennäisesti pois sulkeistavaa metodia vaan hioo ihmisestä itsestään instrumentin ajattelua ja muita sielunkykyjä sekä havaintoja käyttäen.

Aivan toisenlaista tapaa eli henkisten olentojen kanssa kommunikoivaa selvänäkökykyä edustaa Wolfgang Weirauchin Verena Staël von Holsteinin tulkitsemana tekemä kahden henkiolennon haastattelu. Aihe on kipeä, eläinlajien häviäminen ja sen vaikutukset ihmiseen ja maaplaneettaan. Ollaan perimmäisten kysymysten äärellä, todellisen nykyajan mysteeridraaman: Weirauch epäilee, että henkinen maailma on yliarvioinut ihmiskunnan antaessaan sille suuren vapauden ja myös vastavoimille mahdollisuuden koetella ihmistä vastaavasti. Planeettamme ja sitä myötä ihmiskunnan tulevaisuus on vaarantunut, seurauksena vähintäänkin isoja katastrofeja. Etschewit-henkiolennon vastaus on lukemisen arvoinen.

Mielenkiintoista on, että kahdelta taholta nostetaan esiin nuoren ruotsalaisen Greta Thunbergin merkitys. Etschewitin mukaan Greta Thunberg on lähetetty ja saa voimaa häneltä ja muilta henkisen maailman olennoilta. Samoin norjalainen näkijä Are Thoresen on havainnut, että Greta Thunberg lähetettiin, jotta johtavat poliitikot ja vaikuttajat viimein heräisivät; kun niin ei tapahtunut, tuli synkkä mahdollisuus vastavoimille Covid-19-viruksen myötä.

Kolmas näkijätieto tulee Judith von Hallelta, jonka pandemiaa käsittelevä kirja on käännetty myös englanniksi. Hänen mukaansa covid-19-pandemia on lähtöisin todella pahalta taholta eikä sitä tule verrata esim. tavalliseen kausi-influenssaan. Ihmisten osin yhä syvenevä materialismi on yhtenä taustana tässä.

Judith von Hallen mukaan olisi nyt suhteutettava mittaluokkia ja nähtävä, että meidän hetkelliset arkisen vapautemme  rajoitukset ovat eri asia kuin se, mitä vapaus henkisesti nähtynä perimmältään on. Olisi huomioitava myös, että vapauden tärkeän dimension rinnalla ovat myös veljeys ja tasa-arvoisuus. Muiden huomioiminen voi mennä oman vapautemme edelle.

Judith von Halle tähdentää sitä, että epidemian taustalla olevien voimien ensisijaisena tarkoituksena on tuoda hajottavia, antisosiaalisia voimia maan piiriin. Näemme jo myös antroposofisissa yh­teyksissä merkkejä tästä. Siksi ihmisten välisissä suhteissa pitäisi nyt olla erityisen tietoinen.

Kuten tiedämme, internetissä ja niin sanotussa sosiaalisessa mediassa nämä antisosiaaliset voimat oikein juhlivat. Käsitykset, joilla ei ole mitään tiedollisia perusteita, esiintyvät sitäkin itsevarmempina ja ylimielisempinä ilmeisesti juuri peittääkseen pohjansa hataruuden. Salaliittoteorioiksi on totuttu kutsumaan tällaisia pidemmälle vietyjä kehitelmiä. Edellä mainittu Wolfgang Weirauch päivitteli sähköpostissaan, miten erilaiset salaliittoteoriat leviävät Saksassa jo antroposofienkin keskuudessa.

Todella huolestuttavaa onkin, miten laajalle näyttää jo levinneen sellainen suhtautumistapa, että voin itse päättää, mikä on totta – ja totta on, mikä siltä tuntuu. Kollektiivinen ”mutu” onkin jo totta! Onko tämä kuplautuminen eräänlais­ta tietoisuussielun uhmaikää? (Jossa tietoisuussielusta tosin ei ole laadullisesti juuri mitään jäljellä enää.)

In eigener Sache, kuten saksalainen sanoo: tämä Takoja on viimeinen päätoimittamani numero, jään eläkkeelle (kuten tuo kauhea, minulle vielä käsittämätön termi kuuluu) ensi huhtikuun lopussa. Vuodesta 2002 lähtien kuunsolmun verran eli 19 vuotta olen ollut Takojan päätoimittajana. Toimituskuntaan tulin 1984. Taukoa toimituksesta pidin 1998–2001, silloinkin kirja-arvioita tehden.

Takoja on voinut ilmestyä vain talkootyönä kirjoittavien inspiraation voimin. Kiitän sydämestäni kaikkia teitä, jotka ovat Takojan mahdollistaneet, toimituskunnassa mukana olevat ja olleet erityisesti. Samoin valokuvia ja taidekuvia Takojan käyttöön antaneet ja tekstejä suomentaneet ovat kiitoksen ansainneet. Se, että artikkeleita ja kuvia on aina saatu lehteen tarvittava määrä, on minusta tuntunut joka kerta pieneltä ihmeeltä.

Olen kiitollinen mahdollisuudesta saada olla tekemässä Takojaa ja toivotan jatkajille kaikkea hyvää sekä joulua kaikille!

30.11.2020

Pentti Aaltonen

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46

Pelko on paha paimen

Syksy 2019, Helsingin Rudolf Steinerkoulu. Oppilaat laulavat juhlasalin lavalla sydämensä kyllyydestä suggestiivisen rytmin tahdissa Mariskan tekstiin: ”K-U-K-A – Kuka uskaltaa? Muuttaa maailmaa!” Ja edelleen: ”Pelko on paha paimen, se minut kahlitsee, se sanoo ’älä tee’ mut mä teen!” Lauri Porran säveltämä ja Laura Ruohosen käsikirjoittama Oma maailma-musiikkiesitys koskettaa syvältä. Istun haltioituneen yleisön joukossa ja tunnen suunnatonta ylpeyttä koulusta, joka näin hienosti huomioi sitä, mikä on ihmisen kehityksessä ja kasvussa tärkeää. Loppuhuipennuksessa säveltäjä itse jammailee lavalla rennon oloisesti lasten kanssa.
Helmikuu 2021: hallitus ilmoittaa, että Suomeen tulee sulkutila (englanniksi lockdown). Hallitus ilmoittaa julistavansa poikkeustilan ja ottaa käyttöön valmius­lain, joka lisää merkittävästi sen valtaa suhteessa Eduskuntaan ja kansalaisiin.
Valmiuslain 3  §:n mukaan poikkeus­oloja ovat ”vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti”. Covid-19 ei kuitenkaan ole levinnyt Suomessa laajalle. Vuoden aikana vain yksi prosentti väestöstä on sairastunut. Suurin osa näistä ihmisistä on jo parantunut ja samaan aikaan sairastaa vain häviävän pieni joukko ihmisiä suhteessa koko väestöön. Valmiuslakia edellyttäviä poikkeusoloja ei siis Suomessa ole.
Hallitus vaikuttaa toimivan enemmän vaistonvaraisesti kuin harkiten. Tämä vaisto sanoo, että terveydenhuoltojärjestelmä on romahtamaisillaan. Vuosien leikkausten ja yksityistämisten jälkeen julkisen terveydenhuollon henkilöstö on ollut jaksamisen rajoilla jo pitkään. Hallitus pelkää, että äärimmilleen tehostettu julkinen terveydenhoitojärjestelmä romahtaa, mikäli normaaliolojen tehohoidon maksimikapasiteetti ylittyy muutamalla kymmenellä.
Pelko on kuitenkin paha paimen. Kun päätetään koko kansakuntaa koskevista ja kansalaisten perusoikeuksiin liittyvistä asioista, päätösten pitäisi perustua järkevään ajatteluun, ei pelkoon. Järkevää ajattelua voisi esimerkiksi olla terveydenhuollon resurssien lisääminen – mikäli tehohoidon kapasiteetin ylittyminen on realistinen mahdollisuus. Kiire ei kelpaa enää perusteluksi olla lisäämättä julkisen terveydenhuollon resursseja. Hallituksella on ollut vuosi aikaa toimia.
Pelko on paha paimen siksi, että demokraattisen päätöksentekojärjestyksen hämärtäminen on hyvin riskialtista aikoina, jolloin autoritaarinen vallankäyttö leviää myös demokraattisissa maissa. Poikkeusoloissa hallitus kohottautuu Eduskunnan yläpuolelle tavalla, joka ei ole demokratian hengen mukainen. Vallan kolmijako, eli Eduskunnan, hallituksen ja oikeuslaitoksen selkeä ja välttämätön työnjako murenee. Vallan käyttö ilman tilivelvollisuutta on riskialtista. Ihminen on heikko olento. Tiedän sen kokemuksesta.

Suomessa olemme astuneet kaltevalle pinnalle. Jos kerran on venytetty demokratian sääntöjä, kynnys venyttää niitä uudestaan alenee. Kansalaisia on paimennettu pelolla jo vuoden ajan – kuten Janne Strang tässä lehdessä oivallisesti osoittaa. Meitä pelottaa ja emme siksi juuri nyt ainakaan kovin laajasti kyseenalaista hallituksen ja viranomaisten toimintaa. Pelko avaa portin vallan keskittämiselle, jota juuri nyt tapahtuu kaikilla tasoilla – Euroopan unionista tavallisiin työpaikkoihin.
Vuoden 2020 jälkeen virologit ja epidemiologit ovat saaneet vastaavan aseman kuin taloustieteilijöillä oli aiemmin. Taloustieteilijöillä oli tapana vedota taloudellisiin tosiasioihin ja suositella hallituksille rajoituksia toimeentuloon liittyviin oikeuksiin. Nyt virologit ja epidemiologit esittävät omia tosiasioitaan ja suosittelevat hallituksille ympäri Euroopan kansalaisten oikeuksien rajoittamista. Virologien ja hallitusten symbioosi lisää kummankin osapuolen valtaa suhteessa kansalaisiin.
Perustuslakiasiantuntijat ovat molemmissa tapauksissa jarrutelleet asiantuntijoiden intoa hallita ihmisiä. Kaarlo Tuori toppuutteli taloustieteilijöiden ja oikeistopoliitikkojen suurimpia intoja yksityistää terveydenhuolto. Nyt Martin Scheinin on puolustanut demokratiaa ja kansalaisoikeuksia, kun poliitikot vahvistavat asemiaan ja pelaavat valtapeliä virologien ja epidemiologien esittämien tosiasioiden pohjalta.
Sekä taloustieteilijöillä että virologeilla on oma kapea näkökulmansa. He eivät yritä hahmottaa kokonaisuutta. Pelkkään virukseen ja siihen liittyviin riskeihin keskittyminen luo harhaanjohtavan kuvan terveydestä ja sairaudesta. Mittasuhteet hämärtyvät. Terveys on monimutkainen asia, joka riippuu – paitsi fysiologisista prosesseista – myös sosiaalisista, psykologisista ja henkisistä asioista.
Julkisen keskustelun rajoittaminen yhteen määrättyyn näkökulmaan – virologiseen, uusliberaaliin tai vaikkapa valkoisen heteroseksuaalin miehen näkökulmaan – polarisoi ihmisiä eri ryhmiin, joiden välille on yhä vaikeampi rakentaa lämminhenkistä ja hyväntahtoista keskusteluyhteyttä. Nyt vaarana on, että rajoittamalla keskustelu virologiseen näkökulmaan jaamme ihmisiä niihin, jotka käyttävät kasvomaskia ja niihin, jotka eivät käytä. Tai niihin, jotka ottavat rokotteen ja niihin, jotka eivät ota rokotetta. Erilaisiin valintoihin on olemassa perusteluja ja vaikka keskustelua perusteluista pitäisi käydä, lopputulosten pitäisi jäädä riittävän avoimiksi. Ihmisillä pitää olla vapaus ajatella itsenäisesti.

Vapaus, aloitteellisuus, rohkeus poiketa valtavirrasta, rohkeus seurata omaa mielenkiintoaan – nämä arvot välittyivät vahvasti Laura Ruohosen ja Lauri Porran hienosta Oma maailma -esityksestä. Aikana, jolloin kasvatusta ja koulutusta ollaan välineellistämässä yhä enemmän elinkeinoelämän kapeasti määritellyille tarpeille – kuten Jan-Erik Mansikka tässä lehdessä tuo esille – on hienoa, että lapset pääsevät työstämään ja ilmaisemaan vapauteen ja sivistykseen liittyviä asioita. Omien kykyjen ja oman itsensä kehittämisessä vaanii tietysti vaaroja – ei vähäisimpänä itsetyytyväisyys, ylimielisyys ja omahyväisyys. Tässä lehdessä Scott Hicks kuitenkin osoittaa, että minän ja maailman välisen kuilun ylittävä, henkistynyt ajattelu on mahdollista asettaa palvelemaan maailmaa kokonaisuutena.
Minulla on ilo ja kunnia seurata Takojan päätoimittajan tehtävässä Pentti Aaltosta, joka on tehnyt mittavan työn. Pentin johdolla Takoja on tarjonnut säännöllisellä, varmalla ja luotettavalla tavalla antroposofista sisältöä vuodesta toiseen rikastaen suomalaista kulttuurilehtikenttää. Uusi toimituskunta on syvästi kiitollinen Pentille hänen työstään. Pyrimme uudistamaan Takojaa perinteitä kunnioittaen ja otamme kiitollisena vastaan palautetta lehdestämme.

Johannes Kananen

Tiedot

Päivämäärä:
6.12.2022
Aika:
13:46