Search results for "tilaa"

Takojan lukijakyselyn satoa

Viime vuoden 2018 ensimmäisessä Takojassa järjestettiin lukijakysely, joka tehtiin Suomen antroposofisen liiton johtokunnan toivomuksesta. Kyselyn tarkoituksena oli saada tietoa lukijoiden mielipiteistä – tavoitteena kehittää lehteä entistä parempaan suuntaan. Kysely pyrittiin tekemään mahdollisimman monenlaiset mielipiteet huomioivaksi ja siinä oli runsaasti tilaa omille, vapaamuotoisille ideoille, ehdotuksille ja kritiikille. Vastaukset sai lähettää nimettömänä, postitse valmiiksi maksetussa lomakkeessa tai […]

Continue Reading

Takojan Etusivu 4/2018

Takojan Etusivu 4/2018   Syventymisen aika   Kuinka paljon elämässämme on asioita, joita käytämme hyödyksi tietämättä niistä syvemmin juurikaan? – Mausteet ja yrtit sekä rohdokset ovat saatelleet kansojen ja heimojen kehitystä tuoden kehitysvaiheen ja maantieteellisen sijainnin edellyttämiä laatuja fyysis-eteeristä tietä ihmisen hyväksi. Näin joulun aikaan voimme niistä erityisesti nauttia ja saada makujen ja tuoksujen kautta […]

Continue Reading

Koko ihmisen hoitamista (Takojan Etusivu 2/2018)

Kesä tuli tänä vuonna jo toukokuussa. Mustikat ja juhannusruusut kukkivat neljä viikkoa viime vuotta aikaisemmin. Syksyn, talven ja kevään opiskelut päätettiin juhannuksen omaisessa säässä. Nurmikoilla ovat kukkineet voikukat ja metsien reunoilla metsätähdet. Maa on ollut täynnä lämpöä ja valoa. Kesällä maan kosminen kauneus kutsuu ihmisen sisäisistä sielun kamppailuistaan ulos luontoon, viljelemään omaa palstaa, veden ja […]

Continue Reading
Ita Wegman

Ita Wegman – lääkäri ja hengennainen (osa 1/2)

  ITA WEGMAN – LÄÄKÄRI JA HENGENNAINEN   Osa 1/2   Sirkka Tausta   75 vuotta tulee kuluneeksi 4. maaliskuuta 2018 Ita Wegmanin kuolemasta. Tämä antroposofian merkittävimpiin pioneereihin lukeutuva antroposofisen lääketieteen uranuurtaja ja yksi Rudolf Steinerin lähimmistä työtovereista oli varsinkin Steinerin kuolemasta lähtien kiistelty voimahahmo. Hän toimi kuolemaansa asti antroposofisen lääketieteen tuomiseksi ja levittämiseksi maailmaan. […]

Continue Reading

Tiedostamisen hetki (Takoja-Etusivu 1/2018)

Otto Scharmerin kehittämä, itsetietoisuutta ja kokonaisuuden tiedostamista luovasti inspiroiva U-teoria auttaa vapautumaan rajoittavista menneisyyden taakoista ja kulkemaan egosysteemeistä kohti ekosysteemejä. Otto Scharmeriin viitattiin Antroposofisen liiton talviseminaarissakin, jossa edettiin mukanaolijoita aktiiviseen osallisuuteen herätellen uudenlaisella otteella. Siellä koin vaikuttavimman eurytmia­esityksen vuosikausiin. Näistä kaikista on kerrottu tässä lehdessä.   Kaksi vahvaa ja monilahjakasta naista ovat keskiössä kevään numerossamme. […]

Continue Reading

Tietoisuuden kysymyksiä (Takoja-Etusivu 3/17)

Oppia katsomaan sitä, mikä todella on, sen sijaan että suuntautuu siihen, mikä on oman mielen mukaista – suunnilleen näin filosofi ja antroposofi Martin Kollewijn kiteyttää tietoisuussielun asenteen haastattelussaan tässä lehdessä (= Takoja 3/2017). Tietoisuussielun kehittäminen on aikamme ihmisten tärkein tehtävä. Voisi sanoa lainomaisuutena, että siellä missä erimielisyydet ja ristiriidat pääsevät hallitsemaan ihmisten tai yhteisöjen suhteita, […]

Continue Reading

Tähän on tultu

Tähän on tultu   Tuleeko kuluvasta vuodesta ”hullu vuosi”, jossa vastuuton populismi niittää lopulta karmeaa satoa, valeuutisiin tukeutuen? Hollannissa venettä keikutettiin, muttei se vielä kaatunut. Entä Yhdysvallat? ”Henkeä pidättäen seuraamme päivittäin uusia osoituksia siitä, kuinka yhden ainoan ihmisen kypsymättömyys, suuruudenhulluus, itsekeskeisyys ja viha voi vähitellen muuttaa suurimman supervallan ja sen myötä koko maailman.” Näin sanoo […]

Continue Reading

Takoja

Takoja 4 • 2018  Antroposofian tie Suomeen • Suomalaisten muinaisusko • Vladimir Solovjov, Sofia ja Suomi • Yrtit ja mausteet kertovat • Musiikki on taiteista henkisin • ­Paratiisista karkotus ja Prometheuksen tuli  •  Ajatuksia globalisaatiosta  •  Eurooppalainen ­rahoitusaloite • Turun Steiner-kirjasto Tilaa Takojan irtonumero tai vuosikerta kaupastamme »   Takoja 3/2018 Ajattelu – tunne – […]

Continue Reading

Tervetuloa Suomen antroposofisen liiton kotisivuille

MEDITAATIO-aiheiset yleisötilaisuudet keväällä 2019 ti 12.3. klo 18 Antroposofinen meditaatio, Ulla Ahmavaara ti 26.3. klo 18 Rukous ja meditaatio, Pekka Asikainen ma 8.4. klo 19! Hengentieteen Vapaa korkeakoulu, Seija Zimmermann Illat ovat kaikille avoimia. Esitelmän jälkeen keskustellaan. Oviraha 10/7 €. Paikka: Antroposofisen seuran huoneisto, Uudenmaankatu 25 A 4, Helsinki Järjestäjä: Helsingin antroposofinen työpiiri. Takoja 4 • […]

Continue Reading