Yleisesittely Tapahtumakalenteri Ajankohtaista Kirjallisuutta Takoja-lehti Yhdistystoimintaa Käytännön toimintoja Keskustelua Artikkeleita Vuodenajat meditaatioita Linkkejä muille sivuille Antroposofiska sällskapet i Finland

AIHEET:
» Ilmestyskirja ennen ja nyt
» Meditaatio
» Pääkirjoituksia
» Takoja 2/2005
» Takoja 2002/1
» Takoja 2002/2
» Takoja 2002/3
» Takoja 2002/4
» Takoja 2003/1
» Takoja 2003/2
» Takoja 2003/3
» Takoja 2003/4
» Takoja 2004/1
» Takoja 2004/2
» Takoja 2004/3
» Takoja 2004/4
» Takoja 2005/1
» Takoja 2005/2
» Takoja 2005/3
 

Kersti Bergroth (1886 - 1975)

Julkaistu: 08.03.2007

KERSTI BERGROTH
runoilija, kirjailija
1886 - 1975


Kersti Bergroth oli kielellinen ja kirjallinen lahjakkuus. Hän taisi kuutta kieltä. Ruotsiksi, suomeksi, saksaksi ja Karjalan murteella hän kirjoitti. Lisäksi hän käänsi englanninkielistä ja ranskankielistä kirjallisuutta.

Kersti Bergroth eli merkittävän osan elämästään Roomassa, mutta hänen lapsuuden ympäristöllään, Viipurilla, oli varmasti merkitystä hänen kielellisille taipumuksilleen.

Tyyni Tuulio kertoo, kuinka Kersti Bergrothilta kerran kysyttiin, mikä kirjallisuuden laji on lähinnä hänen sydäntään. “Lähinnä sydäntäni ovat romaani, näytelmä, essee, pakina ja kaikki kirjallisuuden lajit. Jokainen vuodenaika, jokainen mieliala, jokainen uusi tuttavuus, jokainen kohtalon lahja tai isku vaatii mikä minkäkin ilmaisumuodon. En ymmärrä, miten ihmiset tulevat toimeen kirjoittamatta“, Bergroth vastasi.

Kirjoittamalla hän myös elätti itsensä. Vaikka hän kirjoitti pitkän elämänsä aikana noin 70 kirjaa, ei niistä yksikään kohonnut varsinaiseksi menestysteokseksi. Hänellä oli kuitenkin uskollinen lukijakuntansa.


Monipuolinen kirjoittaja

Kersti Bergroth oli monipuolinen kirjailija. Hänet muistetaan karjalanmurteisista näytelmistään Anu ja Mikko sekä Kuparsaare Antti, joita yhä vielä esitetään suomalaisissa teattereissa. Kersti Bergrothin esikoisteos oli ruotsinkielinen romaani August.

Nuorisokirjailijana hänet muistetaan Mary Marckin nimellä vuodesta 1917 ilmestyneestä Eeva-sarjasta, joka on kulunut monen lukijapolven käsissä. Pakinoitsijana hän käytti nimimerkkejä Asser ja Tet ja kirjoitti niiden turvin porvarillisina pidettyjä pakinoitaan.

1920-luvun lopulla Kersti Bergroth julkaisi yhdessä silloisen miehensä Alex Matsonin kanssa kirjallista aikakauslehteä Sininen Kirja. Kersti Bergroth toimi myös toisen kirjallisen aikakauslehden, 1934-38 ilmestyneen Päiväkirjan päätoimittajana. Tässä lehdessä näkyi erityisesti Bergrothin antroposofinen maailmankatsomus.

Sodanjälkeinen nuori kirjailijapolvi ei arvostanut jo ikääntynyttä kirjailijaa. Ajat olivat muuttuneet ja Bergroth sai murska-arvostelun runokokoelmastaan Kirje taivaaseen.

Hän asettui 1950-luvun alussa asumaan Roomaan, muttei unohtanut kotimaataan, vaan oli useasti nähty vieras mm. Otavan kutsuilla. Suomeen hän palasi 1970-luvun alussa ja julkaisi vielä kaksi muistelmateosta: Alkusoiton ja Löytöretken.

Kersti Bergroth oli 1920-luvun lopulla perustamassa Suomen Pen -klubia, jonka puheenjohtajanakin hän jonkin aikaa toimi. Hän matkusti paljon Pen -klubin asioissa ja oli kielitaitonsa ansiosta suosittu seuraihminen.

Hänelle myönnettiin valtion kirjallisuuspalkinto 1931 ja valtion kirjailijaeläke 1948. Kersti Bergroth kuoli 24.1.1975 Helsingissä 89-vuotispäivänään.


Pappissukua

Kersti Bergroth oli pappissukua niin isänsä kuin äitinsä puolelta. Hänen sukujuurensa työntyvät Suomen pietistisiin erämaapappiloihin ja muistelmateoksissaan hän muistaakin kiittää vahvasti uskonnollisia esi-isiään ja vanhempiaan ”siitä nykyisin harvinaisesta lahjakkuudesta, että voin uskoa henkisen maailman olemassaoloon“.

Kersti Bergrothin isä Ariel Bergroth oli teologi, vihitty papiksi, mutta toimi opettajana Viipurin ruotsalaisessa lyseossa. Hän oli koulun uskonnon ja suomenkielen lehtori ja myöhemmin rehtori. Hänestä tuli myös pappissäädyn valtiopäivämies ja kirkolliskokousedustaja. Ruotsinkielisestä työpaikastaan huolimatta isä oli fennomaani.

Äidin suku, Petterssonit, juontui Pohjanmaan pappiloista. Wegeliukset, Durchmanit, v. Essenit, Stenbäckit, Malmbergit ja Ingmanit olivat Kersti Bergrothin sukulaisia ja hän oli kasvanut pappiloiden kulttuuri-ilmapiirissä. Äidistään, 82-vuotiaaksi eläneestä Lyydia Bergrothista, hän kirjoittaa: “hän on ollut mukana elämässäni niin kauan ja niin vaikuttavasti, että hän on elämäni kaikkein tärkeimpiä ihmisiä“. Kersti Bergrothilla oli neljä sisarusta.

Koulunsa Kersti Bergroth kävi Viipurissa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi hän opiskeli Helsingin yliopistossa ja valmistui filosofian maisteriksi 1910. Laudatur-työnsä hän teki ranskalaisesta kirjallisuudesta ja hioi lopputyönsä aikana ranskantaitojaan Genevessä, Sveitsissä. Kersti Bergroth suunnitteli ryhtyvänsä opettajaksi, mutta taiteilija hänessä voitti ja hän ryhtyi kirjailijaksi. Hän ihaili suuria saksalaisia klassikoita, Goethea ja Schilleriä, ja jaksaa muistuttaa teoksissaan asiasta jatkuvasti.

Omaan taiteeseensa hän suhtautui hyvin nöyrästi. Kirjoittaminen oli hänelle työtä. “Voi jos ehtisi oppia tarpeeksi, ennen kuin kuolee, olen niin laiska, en jaksa aikaansaada paljon“, hän kirjoittaa ystävälleen kenraali Lennart Oeschille. Toisaalta hän huomauttaa: “tiedän, että henkinen ponnistus ja etsiminen on suurta seikkailua, jonka rinnalla maailman tyhmyydet ja vääryydet tuntuvat vähäpätöisiltä, ei huomiomme arvoisilta“.


Antroposofi

Kersti Bergroth oli antroposofi. Tähän aatemaailmaan hän tutustui isänsä ystävän, tohtori Selanderin avustuksella. Rudolf Steinerin perustamaa antroposofiaa Bergroth luonnehti kristilliseksi kulttuurivirikkeeksi.

Hän oli vuodesta 1924 Yleisen antroposofisen seuran jäsen, jonka keskus sijaitsee Goetheanumissa, Sveitsin Dornachissa. Yleisen antroposofisen seuran suomenkielisen osaston, myöhemmin Suomen antroposofisen liiton, johtokuntaan hän kuului vuosia ja toimi myös sen puheenjohtajana.

Kersti Bergrothin taiteellinen kunnianhimo esti häntä tekemästä suoranaista antroposofista julistusta kirjoissaan. Hänen teoksensa käsittelevät kuitenkin lähes kaikki antroposofisia teemoja. Niissä on aina mukana ”vire hengen maailmaa”.

Kun hänen Kootut teoksensa 1952 ilmestyi, pahoittivat jotkut antroposofit mielensä, kun kirjasarjan esittelyssä ei edes mainita kirjailijan maailmankatsomuksesta. Koko ongelma syntyi siitä, ettei tohtori Irma Rautavaara käyttänyt teossarjan johdannossa sanaa antroposofia. Rautavaara kuitenkin kuvaa kirjailijan maailmankatsomusta heti ensimmäisestä kappaleesta.

Myös Kersti Bergroth pahoitti mielensä. Hän puolusti Irma Rautavaaraa Yleisen antroposofisen seuran puheenjohtajalle, kirjailija Albert Steffenille osoittamassaan kirjeessä toteamalla, että “jos todella yrittäisin tunkea jonkun tendenssin teoksiini, se ei enää pysyisi taiteen piirissä.“.

Antroposofiasta Kersti Bergroth kirjoitti avustaessaan Johannes Leinoa Antroposofia -lehdessä jo 1920-luvulla. Sinistä kirjaa voidaan myös pitää hengeltään antroposofisena, vaikka se olikin kirjallinen aikakauskirja. Sen sijaan Päiväkirja on teemaltaan selvästi antroposofinen ja paneutuu antroposofian edistämiseen ensimmäisestä numerosta pitäen. Päiväkirjan toimituskuntaan kuului innokas nuori naiskaarti: Astrid Reponen, Maija Juvas ja Isa Gripenberg. Lehti ilmestyi 1934-38 lähes kuukausittain ja sillä oli 2500 tilaajaa.

Kersti Bergroth kiteyttää oman tehtävänsä kenraali Oeschille 1.8.1944 kirjoittamassaan kirjeessä: “Taide ei minun käsitykseni mukaan ole vain “taidetta“ nykyisessä merkityksessä, se on samalla uskontoa ja paljon muutakin. Taiteen pitäisi johtaa kansaa uuteen tapaan nähdä ja reagoida. Jos ei taide ole johtotähtenä tulevaisuuteen, ei se täytä tehtäväänsä. Siis näet kuinka korkealle asetan päämäärän, jos en saavuta sitä, olen ainakin palvellut ylhäistä ideaalia”.

Esa Ristilä